Miksi harrastan valokuvausta
Markku Kalima
tekniikasta, joten kannan korteni kekoon pohtimalla miksi harrastan
valokuvausta.
Pääsyy valokuvaamiseeni on varmaan asioiden dokumentointi. Reissuista
on kiva tehdä matkakertomuksia, joissa on paljon kuvia mukana, ja itse
tehdyistä härveleistä on kiva tallentaa tekoprosessin eri vaiheita.
Kotisivuille on kiva laittaa tekstin ohella kuvia ja näitä
keskustelujakin voi aika ajoin tukea ja selventää ottamillaan
kuvilla.
Toinen syy on ehkä enemmän taiteellinen. Hyvä valokuva on valtavan
miellyttävä visuaalinen elämys, vaikka sillä ei välttämättä juuri
mitään (taiteellista) sanomaa olisikaan. Tunnustaudun siis enemmän
maisemakuvien kuin ihmiskulttuurikuvien ystäväksi - Taivaanrannasta
punertava loppukesän ilta-aurinkoinen järvimaisema vie mielen hetkeksi
pois marraskuun loskasta takaisin erämaajärven rannalle nuotion
lämpöön.
Kolmas syy lienee aika poikamainen - vahva kiinnostus teknisiin
vempeleihin. Ja valokuvauksen piirissä tekniikan muutos on ollut viime
vuosina hurjaa. Tietty ajan tasalla pysyminen ja tietous pikseleistä
ja objektiiveistä myös kiinnostaa. Olen elämäni aikana rakentanut
kaksi erikoiskameraa ja oma laakafilmikamerakin on suunnitteilla. Eli
kiinnostus itse kameroihin ja valokuvauksen tekniikkaan on myös
vahvana olemassa.
Neljäntenä syynä voisin keksiä luonnon tutkimisen. Kameran etsimen
läpi maailmaa katsoo hieman eri tavalla kuin ilman. Ilman kameraa
maailma vain on, mutta kameran kanssa sen haluaa puristaa raameihin,
mitoittaa niin, että se näyttää kauniilta ja ikäänkuin vangita tuon
hetken ikuiseksi. Ja tämän ikuisuuden tallennus luo jonkinlaisen
illuusion, että tuohon hetkeen voi palata myöhemmin.
Siinäpä jotain syitä. Kertokaahan ihmiset, miksi te valokuvaatte.
Markku
TaaviUntamo
> Täällä on viime aikoina kaivattu keskustelua muustakin kuin
> tekniikasta, joten kannan korteni kekoon pohtimalla miksi harrastan
> valokuvausta.
>
>
>
Minä pidän valokuvaamisesta. Minä harrastan sitä ihan vain harrastamisen
vuoksi. Joku harrastaa lintujen bongaamista, toinen lukee runoja.
Minusta kumpaankaan ei tarvita rationaalisia perusteita, miksi sitä
harrasta. Perusteluksi kai riittää, että pitää runoista tai lintujen
bongaamisesta. Joku harrastaa runojen kirjoittamista pöytälaatikkoon,
mutta jossain mielensä sopukoissa toivoo, että joku toinen voisi niistä
runoista iloita. Sellainen runoilija ehkä kokee tekevänsä taidetta,
mutta usein se runo on itse oman syntymisensä peruste.
Minä pidän kauniista asioista, kukista, auringonlaskuista, kauniista
maisemista, kauniista arkkitehtuurista ja kauniista ihmismielestä. Minä
en viitsi (tai osaa) tuottaa kauneutta muuten kuin valokuvaamalla. Minä
kuvaan vain itselleni, juuri niinkuin itse haluan ja minun ottamani
kuvat ovat olemisensa peruste. Joskus joku näkee kuviani ja ehkä nauttii
niistä. En kuitenkaan pyri kuvaamaan muita miellyttääkseni, riittää,
että minusta se kuvaamishetki on mukava.
Kuvissani on dokumentäärisiä piirteitä, niissä ehkä on taiteellisiakin
elementtejä. Minä jopa myyn (tai lahjoitan) kuviani aikakaus- ja
sanomalehdille, mutta se ehkä on vain harrastuksen sivujuonne.
Minusta valokuvausharrastuksen oleellinen ydinkohta on valokuvan
ottaminen. Siihen voi liittyä sen jatkokäsittelyä tai sommitelman
ennakkorakentamista, mutta jotta harrastusta voi sanoa valokuvaukseksi,
se kuvan ottaminen on se ydin. Muu on liitännäistä, jota kukin saa
lisätä omaan harrastukseensa tietysti juuri niin paljon kuin haluaa.
Minä siis valokuvaan siksi, että juuri minä satun pitämään siitä. Se
riittää perusteeksi minulle itselleni.
pete
"Minäkin pidän, mutta pidän sitä niin turhauttavana kun kukaan muu ei niitä
katsele, joten lopetin sen jokin aika sitten.
Eero Ahonen
>
> Siinäpä jotain syitä. Kertokaahan ihmiset, miksi te valokuvaatte.
>
Pidän valoista ja varjoista, kontrastista ja heijastelemisesta.
Valokuvaamisen lisäksi leikittelen valoilla ja varjoilla raytracingin
myötä. Osittain toki dokumentoinkin (etenkin muiden harrasteiden
saralta), mutta fiilispohjainen kuvaamiseni lähtee yleensä nimenomaan
valoista, varjoista ja heijastuksista.
Pikaisen arvion mukaan tässä kuvassa n. puolet on jonkinasteisen varjon
vallassa, kertoen kuinka lepohetkellä on paettu polttavaa
auringonpaistetta Ruotsissa kesällä 2003:
http://www.zbxt.net/~aero/teltassa.jpg
Samalta reissulta, paikallisen kosken rannalta. Äkkiseltään selkeä kohde
puuttunee - puu rajautuu osittain pois ja penkki tunkee hiukan kuvaan.
Kuvasta reissun kuljettajalle (=minulle;) muistuu kuitenkin paikka
mieleen erittäin hyvin ja on siksi mieluisa. Ja niin, se varsinainen
kohde, jota tässä kuvasin, möllöttää vasemmassa ylänurkassa:
http://www.zbxt.net/~aero/puu.jpg
Nuo (ja pääosin muut "valoleikit") on kuvattu ihan normaalilla Nikonin
filmijärkkärillä. Suurin osa harrastepohjaisista kuvista onkin ihan
filmillä/paperilla, joten pitäisi skannailla ennen esittelyä.
Digikamera-arkistonkin kävin läpi, mutta askeettisella digipokkarilla
olen keskittynyt selkeästi enemmän dokumentointiin (siihen tuon tosin
aikoinani ostinkin). Yhden hyvän digiammutun valoleikin löysin, otettu
läheisellä rannalla lokakuussa 2005 (se kuuluisa auringonlasku;):
http://www.zbxt.net/~aero/ranta.jpg
Meinasin aloittaa uuden ketjun, mutta ajattelin että nuo sopivat hyvin
pohjustamaan pohjimmaista syytä, miksi innostuin valokuvaamisesta alunperin.
--
Eero "Aero" Ahonen, ae...@removethis.imnetti.fi
Mika Yrjola
> Täällä on viime aikoina kaivattu keskustelua muustakin kuin
> tekniikasta, joten kannan korteni kekoon pohtimalla miksi harrastan
> valokuvausta.
Kokeilenpa itsekin kommentoida miksi vaivaudun raahaamaan kameraa
suht. oletusarvoisesti mukanani.
Kuvaaminen nyt vain ylipäänsä on toimintana mukavaa, joko rentouttavaa
(vaikkapa joskus suht. hyvällä säällä yötaivasta ulkona kuvatessa) tai
kiihdyttävää (yrittäessä saada jostain pian ohimenevästä näkymästä
hankalissa oloissa kuvaa), mutta ei juuri koskaan täysin "hohhoijaa,
kuvaanpa tässä nyt, mitähän illalla tulee televisista" - tuntemuksia
herättävää.
Mitä itse kuviin ja aiheisiin tulee, on mielenkiintoista yrittää saada
aikaan erilaisia näkymiä kuin mitä omien silmien kautta yleensä
havaitsee. On tavan dokumentoiva kuvaaminenkin mukavaa, mutta sen
kaveriksi saa mielenkiintoa pelataanpa minimaalisella
syvyysterävyydellä, liikkeen pysäyttämisellä salamalla tai muuten vain
nopealla valotusajalla, luomalla pitkällä valotusajalla valoa vaikkapa
pimeään metsään ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa nälkävuoden
mittaiseksi, harmi vain että valmistumisen ja täysipäiväisen työelämän
myötä noihin kokeiluihin tuntuu jäävän usein turhan vähän aikaa ja
energiaa. Ei silti, on se dokumentoiva kuvaaminenkin ihan hauskaa.
> Kolmas syy lienee aika poikamainen - vahva kiinnostus teknisiin
> vempeleihin. Ja valokuvauksen piirissä tekniikan muutos on ollut viime
> vuosina hurjaa. Tietty ajan tasalla pysyminen ja tietous pikseleistä
> ja objektiiveistä myös kiinnostaa. Olen elämäni aikana rakentanut
Tämä löytyy kyllä itseltänikin taustalta yhtenä syynä. En ole oikein
koskaan ymmärtänyt juttuja siitä, että voisi olla kiinnostunut joko
välineistä ja niiden tekniikasta tai kuvista, muttei molemmista.
Markku Lehikoinen
> Pääsyy valokuvaamiseeni on varmaan asioiden dokumentointi. Reissuista
> on kiva tehdä matkakertomuksia,
Samoilla linjoilla. Lomamatkat ja muut merkittävät tapahtumat taltioin
perhealbumiin (perhepahvilaatikkoon). Tavallista arkea pitäisi kuvailla
enemmän, katseltiin juuri dioja 30 vuoden takaa ja muistot ihan herkistivät.
> Toinen syy on ehkä enemmän taiteellinen.
Samoilla linjoilla. Yritän saada aikaiseksi kauniita kuvia raameihin
seinälle. Visioita ja idiksenpoikasia on odottamassa tilaisuutta.
4x5" puukamera ja pohjoinen Norja on inspiroiva yhdistelmä.
> Tunnustaudun siis enemmän
> maisemakuvien kuin ihmiskulttuurikuvien ystäväksi - Taivaanrannasta
Samoilla linjoilla. Maisema on teema, johon keskityn ja jolla yritän
saada tulosta aikaan. Ja kun vain itselleni ja perheelle kuvaan ei
minulla ole mitään estoja auringonlaskujen suhteen.
>
> Kolmas syy lienee aika poikamainen - vahva kiinnostus teknisiin
> vempeleihin.
Samoilla linjoilla. Pikselit ja bitit tosin eivät aiheuta mitään
värinöitä, mutta minulla on harrastus, joka liittyy jollain tapaa
valokuvaukseen. Keräilen vanhoja kameroita ja kaikilla otan ainakin
testirullan. Hyviksi tai hauskoiksi havaittuja ulkoilutan ahkerastikin.
Nytkin on Moskova kakkonen odottamassa otollista keliä.
> Ilman kameraa
> maailma vain on, mutta kameran kanssa sen haluaa puristaa raameihin,
> mitoittaa niin, että se näyttää kauniilta ja ikäänkuin vangita tuon
> hetken ikuiseksi. Ja tämän ikuisuuden tallennus luo jonkinlaisen
> illuusion, että tuohon hetkeen voi palata myöhemmin.
Tuo oli ihan kauniisti ajateltu.
Markku Lehikoinen
chrisse
> Täällä on viime aikoina kaivattu keskustelua muustakin kuin
> tekniikasta, joten kannan korteni kekoon pohtimalla miksi harrastan
> valokuvausta.
Siksi, että haluan joskus nähdä päässäni olevan kuvan pääni ulkopuolellakin.
Tämä myös on tärkein syy harrastuksen jatkamiseen. Joskus pääsee lähelle, joskus
sitten taas ei. Ajatus siitä, että sen joskus saavuttaa, kiehtoo ja antaa
potkua. Onko ko. saavutus sitten muiden mielestä kiinnostava, ehkä, ehkä ei. Ei
ole merkitystä, jos sitä ei esitetä. Jos esitän, niin mikä tahansa
vastaanottajan tunteen liikahdus on jo paljon nykyisessä kuvarankkasateessa,
vaikka en sen sateen kanssa kilpailekaan.
Minä en "ota" kuvia, kuvat ovat jo jossain, vaanivat ja joskus ne vievät minut
luomisen
intoon, jonka rypistyneitä ituja ovat laatikot pullollaan. Näky ja toteutus
eivät aina kohtaa. Kohteella ei ole väliä, se voi olla mikä tahansa.
Toki tekniikkavempeleetkin kiinnostavat jonkun verran, mutta se ei ole
valokuvausta sitten enää ensinkään, eri harrastus, en kai muuten tällä palstalla
lurkkisikaan. Ei polkupyörästä puhumalla tai sen käyttöohjetta lukemalla opi
ajamaan. Tekniikkaa opetellaan sen verran, että sen voi unohtaa kuvatessa.
Muuten se on hidaste ja este.
Eipä tämän kummempia perusteluja ole mieleni kaivannut.
-chrisse
Timo Autiokari
> Siksi, että haluan joskus nähdä päässäni
> olevan kuvan pääni ulkopuolellakin.
Ryhdy siis maalaamaan. Valokuvauskoneella niitä päänsisäisiä maisemia ei
voi dokumentoida/tallentaa/ikuistaa.
Timo Autiokari
Matti Rintala
> Ryhdy siis maalaamaan. Valokuvauskoneella niitä päänsisäisiä maisemia ei
> voi dokumentoida/tallentaa/ikuistaa.
Älä Timo viitsi trollata. Valokuvauskoneella voi ottaa mekaanisesti kuvan
niin, että ihminen ei valokuvan syntyprosessiin osallistu (ja käytän tuota
termiä tarkoituksellisesti). Se ei kuitenkaan tarkoita, että näin yleensä
olisi tai että niin tulisi olla.
Jos kuvaaja valitsee tietoisesti kuvakulman, kuvanottohetken,
terävyysalueen, valotusajan yms. yms, hän ikuistaa päänsisäistä maisemaansa.
--
------------- Matti Rintala ------------ matti....@tut.fi ------------
Painting is the art of inclusion. Photography is an art of exclusion.
Timo Autiokari
> Jos kuvaaja valitsee tietoisesti kuvakulman, kuvanottohetken,
> terävyysalueen, valotusajan yms. yms, hän ikuistaa päänsisäistä
> maisemaansa.
Eh... miten sinulla voikaan olla noin ahdas käsitys päänsisäisestä
maisemasta.
Valokuvaaja tietenkin tekee tietoisesti muun muassa nuo mainitsemasi
toimenpiteet, nehän ovat teknisiä edellytyksiä sille että kuvaus
onnistuu, tai teknisiä tehokeinoja. Ja ne toistetaan saman kaavan mukaan
joka kerta ennenkuin sitä laukaisinta puristetaan. Mutta se maisema joka
siitä kakulan edestä avautuu on aivan puhtaasti reaalimaailmaa.
Sen sijaan monet taideteokset (siis maalaukset) varmasti ja puhtaasti
kuvastavat taiteilijan päänsisäistä maisemaa.
Timo Autiokari
Jore Puusa
> Ryhdy siis maalaamaan. Valokuvauskoneella niitä päänsisäisiä maisemia ei
> voi dokumentoida/tallentaa/ikuistaa.
>
> Timo Autiokari
---------------
Roskaa.
----
Valokuvaa käytetään myös terapiamuotona eli ns. voimauttavana
ilmaisukeinona.
Jos on teknokraatti ei näe visuaalisia nyansseja.
Päänsisäinen maisema näkyy siinä, että joku kuvaa ladonseiniä ja toinen
ihmistä näyttäen oman ahdistuksensa peilautuvan kuvattavasta.
--
Valokuvaaja on täsmälleen samassa asemassa kuin kuvataiteilija.
Kummallakin on tabula rasa edessään aloituksen hetkellä.
Valokuvassa näkyy positiivisyyttä tai negatiivisuutta, iloa tai murhetta
ja näkyy nimenomaan ilman, että näkyy hymyä tai kyyneleitä.
--
Jos on humaani ihminen ja kykenee aistimaan ympäristöään, niin näkee ja
havaitsee myös valokuvissa kuvaajan tarpeen indoktrinaatioon eli
ujuttamiseen.
--
Valokuva tekee historiaa, New Yorkin slummeja kaadettiin valokuvan
näytettyä kuvaajan päänsisäisen maiseman kautta slummien olot, samaan
aikaan slummeja kuvasi kuvaaja, jolla oli oikeistolaisen kylmä
maailmankuva ja hän koetti todistaa kuvillaan että slummeissa ihmisillä
oli hyvät oltavat.
Kumpaa uskottiin?
---
Valokuvaaja osoittaa aina sisältään tulevaa voimaa tai heikkoutta kuvillaan.
Jos ei näe, on vika itsessä,--- ei kuvaajassa tai prosessissa.
puusa
Jore Puusa
>
> Älä Timo viitsi trollata.
-----
Ei hän trollaa.
Hän uskoo mekanistiseen ja kylmään maailmankuvaan, jossa jokainen asia
määritellään numeraalisesti.
Tämä epähumaani maailmankuva leviää yhä laajemmalle ja vielä ihmetellään
miksi ihmisillä on niin paha olla.
puusa
Pertti Heikkinen
> Eh... miten sinulla voikaan olla noin ahdas käsitys päänsisäisestä
> maisemasta.
Eh... miten sinulla voikaan olla noin ahdas käsitys päänsisäisestä
maisemasta!
Markku Kalima
Outoa, että ihminen, joka uskoo "mekanistiseen ja kylmään
maailmankuvaan" ehdottaa maalaamista, samalla kuin humaani ja
taiteellinen Puusa suosittelee kuvien tekemistä optis-mekaanis-
sähköisellä laitteella.
Markku
Markku Kalima
> Timo Autiokari wrote:
> > Ryhdy siis maalaamaan. Valokuvauskoneella niitä päänsisäisiä maisemia ei
> > voi dokumentoida/tallentaa/ikuistaa.
>
> > Timo Autiokari
>
> ---------------
> Roskaa.
Tuskin ihan kokonaan. Monelle maalaaminen, kirjoittaminen tai musiikki
ovat paljon parempia tapoja ilmaista itseään kuin valokuvaus, vaikka
ei se ole huno sekään.
Valokuvausta taidemuotona rasittaa valokuvauksen käyttö
dokumentoinnissa. Ihmiset ovat oppineet kaipaamaan valokuvalta
realistista otetta, ja niin niitä pääosin katsellaan. Epäterävä kuva
on aina häiritsevä, toisin kuin suttuinen maalaus, joka voi olla myös
varsin vehättävä. Maalauksessa ilmaisunvapaus on paljon laajempi ja
vaatimus reaalisuudesta paljon pienempi.
> Valokuvaaja on täsmälleen samassa asemassa kuin kuvataiteilija.
> Kummallakin on tabula rasa edessään aloituksen hetkellä.
Jos valokuvausta ajattelee vain taidemuotona, niin olet ehkä
oikeassa.
Nykypäivänä valokuvista suurin osa on viihdettä ja muistoja, joten
tuon taiteellisen ilmaisun osuus on aika pieni. Ihmiset eivät ehkä
osaa ajatella valokuvaa taiteentekovälineenä, kun ovat oppineet
katsomaan sitä dokumentointivälineenä.
> Valokuva tekee historiaa,
Mikä taidemuoto ei ole tehnyt historiaa? Maalaukset ovat varsin usein
olleet diktatuurien vihollisia, lauluja on kielletty ja kirjailijoita
ajettu maanpakoon.
Voi myös kysyä, onko valokuvan voima sen taiteellisuudessa vai
realismissa?
> Valokuvaaja osoittaa aina sisältään tulevaa voimaa tai heikkoutta kuvillaan.
> Jos ei näe, on vika itsessä,--- ei kuvaajassa tai prosessissa.
Eli on muiden vika, kun minun ottamani kuvat eivät olekaan hyviä. Tämä
oli helpottava tieto.
Markku
Teemu Räikkönen
Outoa että tästä tarvii vääntää.
Itse näen asian niin että "humaani" ei suinkaan edes ajattele välineiden
teknisyyttä tai sen puutetta, se on merkityksetöntä. Se on vain väline,
ei tarkoitus.
Tero P. Mustalahti
> Eh... miten sinulla voikaan olla noin ahdas käsitys päänsisäisestä
> maisemasta.
>
> Valokuvaaja tietenkin tekee tietoisesti muun muassa nuo mainitsemasi
> toimenpiteet, nehän ovat teknisiä edellytyksiä sille että kuvaus
> onnistuu, tai teknisiä tehokeinoja. Ja ne toistetaan saman kaavan mukaan
> joka kerta ennenkuin sitä laukaisinta puristetaan.
Mielenkiintoista kyllä, kuvasit maalaustaiteen käsityksen piirtämisen ja
maalaamisen opettamisesta erityisesti ennen 1800-luvun loppupuolta.
Vielä nykyisinkin on niitä, joiden mielestä maalarin pitää hallita
ainakin perustekniikat, jotta hän voisi kunnolla toteuttaa niitä.
Tero P. Mustalahti
ph
viestissä:tdXNh.271$ah2...@read3.inet.fi...
> Markku Kalima wrote:
>> Täällä on viime aikoina kaivattu keskustelua muustakin kuin
>> tekniikasta, joten kannan korteni kekoon pohtimalla miksi harrastan
>> valokuvausta.
>
Lupauksestani poiketen sorrun taas tänne. Harrastus ja valokuvaus. Ajatelkaa
asiaa oikeasti lopputuloksen kannalta. 'Harrastajakin' voi joskus tuntea
onnistuvansa ja jopa sanoa sen äänen. Ammattikuvaajat tuottaakseen
havainnollisia tuloksia joutuvat panostamaan - jopa pikseleihin ja
valaistukseen.
Lehtikuvauksesta on hyviä esimerkkejä mm viimeisessa Seura-lehdessä
vaalikuvien osalta. Niissä ei tekniikka tai kuvan tekniset yksityiskohdat
ratkaise, vaan se kuvan aiheuttama näkymä katsojassa. Silleen asia on
muussakin kuvauksessa yleensä, mutta joissakin tapauksissa korostuvaa.
Olen yksinkertainen, siksi kirjoitin tänne taas.
Toisten kuvien arvosteleminen on yhtä helppoa, kun arvostella heidän
(kuvaajien) olemustankin. Ja yhtä antoisaa yleensä (miksi meillä on niin
paljon näitä tirkistelyjuttujen tekijöitä...?).
ph
chrisse
valokuvaamisen sijasta. Sitäpaitsi, olen sitäkin harrastanut joskus, mutta
valokuvaus kiinnostaa enemmän ja olen todennut sen vastaavan paremmin omaa
tapaani toteuttaa, ehkä joskus vielä palaankin maalaamiseen, kukapa tietää.
Toisten maisemista ei kukaan voi todellakaan tietää, mutta helpotukseksi, jos
olin liian epätarkka ilmaisussani, niin tarkoitan suurelta osin kuvan
esivisualisointia, sen voi tehdä vaikka vuoden ennen kameran laukeamista tai
sitten vain sekunnin murto-osia ennen. Riippuu valosta yms. tekijöistä.
Valokuvaajallekin tämä visualisointi on tärkeää, koska ei _aina_ ja jokapaikassa
voi "luoda" kuvan valaistusta, niin kuin maalari voi.
Jos tämä kuva ja medialle tallentunut kuva vastaavat ajatustani, siis
päänsisäistä kuvaa (ei, en tarkoita läpivalaisukuvaa, jolla niitä maisemia voi
sieltä pään sisältä oikeasti tallentaa), niin se antaa voimaa jatkaa
harrastustani ja motivoi, siinä on sitä kuuluisaa "onnistumisen iloa", vaikka
kyse ei mistään sattumaonnesta olisikaan. Lisättäköön vielä, että valokuvaus on
minulle myös ajoittain erittäin sosiaalinen harrastus. Kontakteja on kiva luoda
ja jutunjuurta syntyy helposti aiheesta kuin aiheesta. Sekin on mukavaa suolaa
soppaan.
-chrisse