Juokseva numerointi aihekokonaisuuden mukaan. 000100001 on ensimmäisen
aihekokonaisuuden ensimmäinen kuva ja 000200001 on toisen
aihekokonaisuuuden ensimmäinen kuva ja niin edelleen.
Väinö Louekari
Minä käytän etupäässä päivämääriin perustuvaa systeemiä. Kuvan nimi voi olla
esim.
080528_084512-d300.nef
Eli päivämäärä, kellonaika ja kameran tyyppi (kun on kaksi kameraa, järkkäri
ja pokkari).
Jos sarjakuvauksessa syntyy samalle sekunnille monta kuvaa, lisätään
kellonajan perään vielä järjestysnumero.
(Tein itse aikoinaan exiftool:a käyttävän parin rivin skriptin, joka hoitaa
kuvien nimeämisen.)
--
------------- Matti Rintala ------------ bi...@cs.tut.fi ------------
Painting is the art of inclusion. Photography is an art of exclusion.
Kohteen mukaan, esimerkiksi ihmisten kanssa olen käyttänyt heidän
nimeään vaikka Maija 01, Maija 02 jne. Lomamatkoilla taas vaikkapa näin:
viinitynnyri, viinituvan isäntä, Penan palatsi. Kuulostaa ehkä
aikaavievältä, mutta minä en yleensä ota kuvia kerralla kuin muutaman
kymmenen, lomamatkatkin on onnistuneet alle 100 kuvan vielä toistaiseksi.
Sami
--
http://www.kolumbus.fi/sami.nordlund/
mailto:sami.n...@kolumbus.fi
PGP key available on my web page.
End of message, stop reading.
Mä käytän kansioita ja alikansiota, jotka on nimetty aiheen tai
päivämäärän mukaan ja kuvat ovat tyyppiä kuva1, kuva2, ...tai sitten
lähinnä kohdetta kuvaavalla nimellä. Windowsin resurssienhallintaa kun
käyttää, niin kuvista näkyy esikatselukuva, ja nimi on aika
toisisjainen.
Markku
>Kohteen mukaan, esimerkiksi ihmisten kanssa olen käyttänyt heidän
>nimeään vaikka Maija 01, Maija 02 jne. Lomamatkoilla taas vaikkapa näin:
>viinitynnyri, viinituvan isäntä, Penan palatsi. Kuulostaa ehkä
>aikaavievältä, mutta minä en yleensä ota kuvia kerralla kuin muutaman
>kymmenen, lomamatkatkin on onnistuneet alle 100 kuvan vielä toistaiseksi.
Kirjoitin tässä kyläkirjan johon keräsin kyläkunnan albumeista
kuvia tukuttain. Suurin homma oli etsiä jostain tieto kuka kuvassa
oli, koska kuva on otettu, koska hän oli syntynyt/kuollut jne.
Lapset eivät välttämättä enää muista mumminsa siskon tai veljien
nimeä ja siten ei osaa kertoa asiasta mitään. Itsekin havaitsin
kuinka tietämätön jopa omasta suvustani olin ennen tätä työtä.
Eräs tapa siis on merkitä kuvalle nimi:
- vaarini Kalle Virtasen Veli Raimo synt. 1899.08.23
tai
- Mummini Emmi Salosen kotitalo Vaarala. Rakennettu v. 1938.
Jne.
Toistaiseksi minulla on kuvaniminä lyhennyksiä ja tarkempi kuvaus
Excel taulukko-ohjelmassa. Paperikuvat olen jo tehnyt melkein
kaikista (editoinnin jälkeen) ja tarkoitus on liimata
otsikkotarrat tarkkoine tietoineen kuvien alle/viereen.
Näitä asioita ei tule nuorena ajateltu, mutta kun ollaan
kuusikymppisiä, niin alkaa loppua, ihmiset jotka muistavat keitä
kuvissa on.
Tämä tapa ei välttämättä olen se kätevin, mutta idea selvinnee.
JuKu
Itse annan kuvien olla mitä kamerasta tulee, Windows osaa
automaattisesti uudelleennimetä jos sattuu tulemaan samanniminen vastaan
tyyliin IMG_02553(2).jpg.
Varsinainen jujuhan on antaa kullekin kuvalle tunnisteita(A), jotka
hyvät valoukuva-albumiohjelmat kykenevät lukemaan automaattisesti. Kun
sitten pikkuserkku Lauri perheineen tulee kyläreissulle, esittelet
heille heitä kiinnostavat kuvat klikkaamalla "Lauri" tägiä ja voliá,
kuvat ovat heti kasassa.
Samoin hyvä valokuva-albumiohjelma osaa näyttää lomakuvat
automaattisesti kun klikkaat esim. heinäkuuta 2006 kalenterista.
Markus V.
(A) esim. häät, Lauri, kukka, loma yhdelle kuvalle
Pinokkio kirjoitti:
Häh? Kyllähän kameran pitäisi hoitaa tuo, ettei tule
päällekäisyyksiä. Ainakin Canon muistaa kuvanumeron. Minulla on
kaksi kameraa, jolloin päällekäisyyksiä periaatteessa voi tulla.
Tähän asti ei ole tullut samalle päivälle.
Moni käyttää päivämäärään ja kellonaikaan perustuvaa nimeä. Tämän
ongelma mielestäni on sen pituus.
Osmo
Mikä tuossa on se, jolla puhuessa viittaat kuvaan?
Osmo
Panasonicin pari vuotta vanha pokkari (joku Lumix siis) ainakin onnistuu
sotkemaan helposti kuvanumerot useampaa korttia käytettäessä, tuli
itselleni melkoisena yllärinä kun joskus yritin etänä neuvoa äidille
kuvien siirtoa yms.
--
Jussi
:: Te audire no possum. Musa sapientum fixa est in aure.
:: I can't hear you. I have a banana in my ear.
yymmdd-hhmmss[a|b|c|d|e].cr2
--
"Älä sahaa poikki oksaa jolla istut ellei sinua
aiota hirttää siihen."
- Stanislaw Jerzy Lec
> Moni käyttää päivämäärään ja kellonaikaan perustuvaa nimeä. Tämän
> ongelma mielestäni on sen pituus.
Miksi se on ongelma? Isompi ongelma minusta on nimetä aiheen mukaan,
koska siinäkin on kuitenkin oltava joku erottava tunniste:
"Riitta-Sisko_Jukkala-Penis-23041980.jpg"
Kuvat nimetään exif-informaation perusteella yyyymmdd-hhmmss.* Linuxissa
jheadillä ja windowsissa exiferillä. Saman aihekokonaisuuden kuvat omaan
hakemistoonsa. Tarvittaessa nimeen voi loppupäähän lisäta selityksiä maun
mukaan.
T. Ari Järmälä
Minusta ainakin on ongelma, jos kuvia ei voi erottaa toisestaan
jollain lyhyellä numerolla tms.
> Isompi ongelma minusta on nimetä aiheen mukaan,
> koska siinäkin on kuitenkin oltava joku erottava tunniste:
> "Riitta-Sisko_Jukkala-Penis-23041980.jpg"
>
Minä toisinaan nimeän kuvia laittamalla nimen kuvan numeron
perään. Alunperin uudelleenimesin yli 10000:n olevat kuvat niin,
että numero juoksi niissäkin jatkuvasti. Hankituani toisen
kameran luovuin tästä.
Nykysysteemissäni lähinnä näen ongelmaksi, ettei nimen mukaan
järjestetyt kuvat välttämättä ole oikeassa järjestyksessä.
Päällekäisyyttä en niin ole nähnyt ongelmaksi, koska en yleensä
siirrä kuvia pois päivittäisistä kakemistoista.
Eräs vaihtoehto olisi käyttää päiväystä/kellonaikaa ja kameran
numeroa yhdessä.
Osmo
Hakemiston nimeksi päivämäärä ja tarvittaessa tarkenne , esim
2008_01_06_vuosaari .
Kuvien nimet päivämäärän ja kellonajan mukaan , esim 2008_01_06_11_44_52.jpg
.
Arkistointisoftalla muu metadata, henkilöiden nimet, luonto , linnut,
maisemat jne.
Keywordit sopivalla tarkkuudella, riittävän tarkasti että löytyy
kohtuullisella vaivalla.
Nimet pvm ja klon ajan perusteella jos saa muilta kuvia ja pitää tehdä
vaikka nettigalleria
niin saa nimen perusteella järjestykseen. Edellyttää tietysti että
kameraoiden kellonajat
ovat oikeassa. Eivät ole . Jheadilla on joutunut korjailemaan.
-H , Pentax K10D
Eipä ole tullut eteen tilannetta, jossa pitäisi puhuessa viitata kuvan
tiedostonimeen. Nettigalleriassa joka kuvalla on luonnollisesti kuvateksti.
Ja juteltaessa tuohon kuvaan viitataan tunnisteella "Se kuva, jossa Ossi
katselee hölmistyneenä Leenan päässä olevaa kirvestä".
Minulle tiedostojen nimien ainoa tarkoitus on pitää tiedostot visusti
erillään, vaikka niitä kopioisi CD:lle, lähettäisi kehitettäväksi yms.
Ja ovat ne toimineet silloinkin, kun sukulaiset ovat niitä hiirellä
kopioineet sähköpostiin, kun ovat halunneet paperikuvia.
Samoin.
Kuvatiedoston nimen tarkoitus on olla yksikäsitteinen ettei tule
päällekkäisyyksiä vaikka olisi useita kuvaajia samassa tilaisuudessa,
jonka kuvista kootaan "galleria". Kuvan sisältö kerrotaan IPTC
metatiedoissa ei tiedostonimessä.
Exiftool on erinomainen vekotin jolla voi nimetä tiedostot kuvaushetken
päivämäärän mukaan ja vieläpä säilyttää alkuperäisen kameran
tiedostonimen ITCP-source kenttään.
Näin se menee (windowssille, *x, x* ympäristöissä joissa perl on
vakiovarusteena homma hoitunee myös, jotenkin).
- Lataa: http://www.sno.phy.queensu.ca/~phil/exiftool/exiftool-7.27.zip
- unzip jonnekin, vaikka c:\utl\exiftool
- rename "exiftool(‑k).exe" to "exiftool.exe"
- tee työpöydälle shortcut tuohon exeen
- shortcutin "targetiksi":
C:\utl\exiftool\exiftool.exe -k -r -v0 "-FileName<DateTimeOriginal" -d
"%%d/%Y%m%d_%H%M%S%%c.%%e" -Source<${FileName} -overwrite_original -P
(ylläoleva pitää olla yhdellä rivillä) alku riippuu siitä minne
exiftool:n unzippasit.
ja "start in" sama hakemisto, esim. C:\utl\exiftool
- tuon shortcutin päälle voi raahata tiedostoja tai hakemistoja, ja
niiden nimet muuttuvat automaagisesti, jos exif tiedot ovat tallella.
- testaa ilman -overwrite_original asetusta
exiftool osaa hanskata myös samalla sekunnilla otetut kuvat lisäämällä
järjestysnumeron rimpsun perään. Kunhan kuvat ovat samassa hakemistossa.
enjoy
Simo S.
cam2pc ohjelma nimeää ne automaattisesti. Tällä hetkellä systeeminä on
luoda vuosi ja kk kansio minkä alle kuva nimettynä vvvvkkpp-hhmmss-
xxxxx
En ole enää pitkiin aikoihin jaksanut nimetä niitä muutoin. Parhaat
kuvat laitan Gallery 2 weppialbumiin missä niihin voi lisätä enemmän
tietoa, tagata jne.
Mutta cam2pc:n voi laittaa kysymään kansion/kuvan nimeä jokaisen kuvan
kohdalla, eikä softasta ole oikeastaan muutenkaan mitään pahaa
sanottavaa. Niin ja pitää juoksevan numeroinnin synkassa eri
kameroiden välillä (oli kätsyä varsinkin kun vanha kamera aloitti
numeroinnin joka kerta alusta kun muistikortti tyhjennettiin). Löytyy
maksullinen ja ilmainen versio: http://www.nabocorp.com/cam2pc/
Minusta toimivin systeemi on sellainen, jossa kuvat laitetaan aiheen-
tai päivämäärän mukaisiin kansioihin ja josta ne on helposti löytää
katsomalla. Nimellä ei siis ole oikeastaan väliä.
Jokin metatieto hakutoimintoja varten olisi tietysti kätevä, jos omaa
laajan kuvakokoelman, mutta silloinkin nimeämistä parempi olisi
talentaa kuva yhteyteen vakioituja hakusanoja, joilla kuvan myös
joskus löytää. Voiko muuten esim. jpg-kuvan metatietoihin tallentaa
tällaista?
Windowsin resurssihallinnalla voisi yksi tapa tietysti olla nimetä
kuva noilla hakusanoilla, tyyliin "vanha auto_kesämökki_kesä2005.jpg"
kuvasta, jossa on auto on kuvattu kesämökillä kesällä 2005. Tällöin
resurssienhallinnan hakukone löytää nuo helposti, ja toimii köyhän
miehen arkistointiohjelmana.
Markku
Väinö Louekari
Win resurssienhallinnasta klikkaa jiipekka kuvaa hiiren kakkosella ja
valitse ominaisuudet. Sieltä löytyy yhteenveto -lehti jonne voit laittaa
haluamasi tiedon.
Luulisin että kun tuolla on nuo tiedot niin win etsi -toiminto osaa
hakea myös tuon metatiedon.
--
Tassu
www.photorgasm.com
Tiedostolla on aina nimi halusit tai et. Digiaikana kuvia on
usein enemmän, joten niiden järjestäminen jotenkin on tärkeää.
Mitä tulee aikaan ennen digiä, niin kyllä minä numeroin ja
päiväsin kuvat. Dioihin kirjoitin vielä selostuksen.
>
> Jokin metatieto hakutoimintoja varten olisi tietysti kätevä, jos omaa
> laajan kuvakokoelman, mutta silloinkin nimeämistä parempi olisi
> talentaa kuva yhteyteen vakioituja hakusanoja, joilla kuvan myös
> joskus löytää. Voiko muuten esim. jpg-kuvan metatietoihin tallentaa
> tällaista?
Miksi ei voisi. Eri asia on miten ne läytää. Google Desktop ei
etsi JPG:n metadatasta. Picasa2 etsii.
>
> Windowsin resurssihallinnalla voisi yksi tapa tietysti olla nimetä
> kuva noilla hakusanoilla, tyyliin "vanha auto_kesämökki_kesä2005.jpg"
> kuvasta, jossa on auto on kuvattu kesämökillä kesällä 2005. Tällöin
> resurssienhallinnan hakukone löytää nuo helposti, ja toimii köyhän
> miehen arkistointiohjelmana.
Minä äytän hieman vastaavaa eli laitan alkuperäisen IMG_xxxx
nimen perään tuollaista. Tosin tätä en tee kuin murto-osalle
tiedostoista.
Osmo
Jos tilanteesta on useampia kuvia niin tuollainen on
epätäsmällistä. Nelinumeroinen numero on hyvä kompromissi
selkeyden ja täsmällisyyden välillä. Myös ihan kuvia
organisoidessa on hvyä, jos pystyy jotenkin erottamaan mielessään
kuvat toisistaan.
Osmo
>
> Windowsin resurssihallinnalla voisi yksi tapa tietysti olla nimetä
> kuva noilla hakusanoilla, tyyliin "vanha auto_kesämökki_kesä2005.jpg"
> kuvasta, jossa on auto on kuvattu kesämökillä kesällä 2005. Tällöin
> resurssienhallinnan hakukone löytää nuo helposti, ja toimii köyhän
> miehen arkistointiohjelmana.
>
Picasa2 ei maksa mitään ja on ziljoona kertaa nopeampi löytämään, kunhan
asiasanat (keywords) on viitsinyt laittaan kuviin.
Simo S.
>
> Win resurssienhallinnasta klikkaa jiipekka kuvaa hiiren kakkosella ja
> valitse ominaisuudet. Sieltä löytyy yhteenveto -lehti jonne voit laittaa
> haluamasi tiedon.
> Luulisin että kun tuolla on nuo tiedot niin win etsi -toiminto osaa
> hakea myös tuon metatiedon.
>
Voin muistaa väärin, mutta käsittääkseni nuo metatiedot eivät mene
kuvatiedoston IPTC-tietoihin, joka nykyään on ainoa oikea paikka.
Simo S.
Tuskin win resurssienhallinta älyää mitään iptc tiedoista, mutta onpahan
kuvilla jotain metatietoa, kun kirjoittelee yhteenvetoja. (Mitenkähän
muuten OsX älyää iptc tietoa?)
Tottakai tulevaisuutta ajatteleva kuvaaja lataa itselleen softan jolla
metatiedot menee oikein. Ja mielellään sellaisen jolla onnistuu eräajot,
kun kuitenkin pitäisi kuvata eikä nysvätä koneella :-)
Sitten offtopic: Olisi kyllä mahtava kuvapalvelu sellainen jossa saisi
kuvan toiselle puolelle tulostettua halutun metatiedon, ihan niin kuin
ennenkin kuvien taakse kirjoitettiin.
Juu, toimii tuo. Haku pitää vain kohdistaa tiedoston sisältöön, eikä
nimeen, niin win-res löytää kuvan. Ominaisuudet-välilehdellä on myös
kohta avainsanat, josta haku löytää.
Mikä on IPTC? Onko nuo kamerasta siirtyvät jpg-kuvan metatiedot
(aukko, aika, malli, jne) tuota dataa?
Markku
> Mikä on IPTC? Onko nuo kamerasta siirtyvät jpg-kuvan metatiedot
> (aukko, aika, malli, jne) tuota dataa?
Ei ole ihan sama asia, vaikka IPTC-tagit on ympätty kuvaan samaan tapaan
kuin EXIF. Metadatasta on aika hyvä selittely täällä:
http://tinyurl.com/4wq4r7
IPTC tulee sanoista "International Press Telecommunications Council".
--
"Maailmassa on vaika kaksi toedllista murhenäytelmää. Toinen
on, ettei saa mitä haluaa, ja toinen, että saa."
- Oscar Wilde
Jos käyttöjärjestelmä älyää kuvatiedostoon upotettua metatietoa niin
hyvä niin. Olennaista on se, että kuvankäsittelysovellukset ymmärtävät
eikä metatieto ole käyttöjärjestelmäsidonnaisessa muodossa.
Kun laitan kuvatiedostooni, vaikka Win_Photarilla IPTC-metatietoja, niin
kyllä MacKäyttäjä ne näkee.
Simo S.
Kuten joku jo mainitsi, digiaikana tiedostolla on käytännössä oltava
joku nimi.
Mulla yksittäisellä filmillä kuvatulla kuvalla ei ole nimeä, mutta
albumeissa on suurin piirtein tieto milloin ja missä tilanteessa mikäkin
kuva on otettu. Lisäksi jokaisen albumin kannessa on paperituloste,
josta löytyy jokaisen yksittäisen kuvan vastaava negatiivitasku. Esim:
albumin sivulla 15 oleva kolmas kuva löytyy negataskusta numero 115.
Sami
--
http://www.kolumbus.fi/sami.nordlund/
mailto:sami.n...@kolumbus.fi
PGP key available on my web page.
End of message, stop reading.
Tassu
www.photorgasm.com
Itse käytän lightroomia enkä ole ollut kiinnostunut filenamesta enää
pitkiin aikoihin. En itse asiassa tiedä miksi pitäisi?
Haluamani kuvat löydän hakusanojen perusteella nätisti.
Kuvia importoitaessa annan kuville yleiset nimet kuten esim. viime
reissulla annoin esim. "kenya, masai mara".
--
Jonkunhan ne huonotkin kuvat täytyy ottaa:
http://www.petrilopia.net/
> Jos tilanteesta on useampia kuvia niin tuollainen on epätäsmällistä.
> Nelinumeroinen numero on hyvä kompromissi selkeyden ja täsmällisyyden
> välillä. Myös ihan kuvia organisoidessa on hvyä, jos pystyy jotenkin
> erottamaan mielessään kuvat toisistaan.
Päätin ajaa seuraavan komentojonon tiedostoille (jos antaa
suoraan riviltä niin prosentit yksikertaisina)
imgren.bat :
jhead -nf"%%y%%m%%d-%%H%%M%%S %%f" **/IM*.jpg
Sillä nimet saa muotoon, esim. "080521-132356 IMG_1234.jpg" Koska
alkuperäinen nimi säilyy mukana, ei tuossa menetä mitään
kätevyydessä. Sitten kun vielä saisi Picasan ymmärätämään tämän. :-)
Osmo
> Itse käytän lightroomia enkä ole ollut kiinnostunut filenamesta enää
> pitkiin aikoihin. En itse asiassa tiedä miksi pitäisi?
Entä kun 10 vuoden kuluttua kukaan ei enää muista mikä se semmoinen
lightroom on? Majakkahuoneko, missä?
--
"Älä sano: 'Olen löytänyt totuuden', vaan
'Olen löytänyt yhden totuuden'."
- Kahlil Gibran
Entäs jos ja entäs jos... "Save metadata to file"...
>yyyymmdd_järjestysnumero_aihe_paikan tarkempi nimi_paikkakunta
Käytän samantapaista, joskin aika lopussa. Kansion nimessä sitten
ryhmä, johon kuvat kuuluvat (esim. matka).
Olen oppinut, että ainoa luotettava tapa siirtää "metatietoa" vuosien
ja käyttöjärjestelmien välillä on tiedostonimi.
H
Heiko Romu @ Turku, Finland * 60.462164N 22.301671E
hmr at utu piste fi * +358 500 825 252
LURU VOPO VIR CAN VTRIET * sia scias artificium