Kiinalaisen uudenvuoden vastaanottoa Helsingissä
Tero Kapanen
http://picasaweb.google.com/Tero.Kapanen/KiinalainenUusivuosi
- tero
Matti Rintala
> Kai tänne palstalle mahtuu keskustelun sekaan muutama kuvakin:
> http://picasaweb.google.com/Tero.Kapanen/KiinalainenUusivuosi
Kuviahan tänne aina nimenomaan peräänkuulutetaan. :)
Silmiin osui jokunen todella onnistunut tilannekuva, mutta koko rykelmää
minusta rasittaa digikuvan perisynti: kuvia (varsinkin keskenään lähes
samanlaisia) on niin paljon, ettei niitä jaksa käydä läpi.
Epäilen, että tuo kuvakavalkadi vain parantuisi, jos valitsisi
parhaimmistoksi vain neljänneksen kuvista. Kyllä kuvaajalla saa olla sen
verran itsevarmuuttaa, että tekee valinnan katsojan puolesta.
--
------------- Matti Rintala ------------ matti....@tut.fi ------------
Painting is the art of inclusion. Photography is an art of exclusion.
Tero Kapanen
>
> Epäilen, että tuo kuvakavalkadi vain parantuisi, jos valitsisi
> parhaimmistoksi vain neljänneksen kuvista. Kyllä kuvaajalla saa olla sen
> verran itsevarmuuttaa, että tekee valinnan katsojan puolesta.
Olen tässä täysin samaa mieltä ja tiedostan tämän heikkoudekseni ja
yritän karsia jatkossa enemmän...
Joissakin kohtaa yritin tietoisesti tallentaa tietyn liikesarjan joka
voisi ehkä kiinnostaa jotain k.o. lajin harrastajaa.
- tero
Jore Puusa
Eli kirjoittanut amatöörien kuvista.
Mutta koetetaan ...
---
Lähes kaikissa kuvissasi taustan putkirakenne tappaa kuvien tunnelman.
Parissa kolmessa kuvassa, joissa on aitoja kiinalaisia pukeutuneena
asian vaatimiin pukuihin, olisit kolme-4 kertaa pitemmällä optiikalla
saanut aikaan tehokkaita laikkauksia eli nostoja niistä kuvista, joissa
nyt on valtava määrä turhaa.
Lehtikuvaajien sanonta kaikki alle 300 milliä julkisissa tapahtumissa on
laajakulmaa näkyy selvästi kuvissasi.
Kokeile seuraavasti.
Peitä kuvista kasvot ja mieti kertooko jäljelläoleva mitään.
Huomaat että kasvot eli atrappisoikio on merkitsevin asia. Siihen
vartalon ja raajojen liittäminen on hyvin vaikeaa ja vielä vaikeampaa
siitä alaviistosta kulmasta ja yhdestä ja samasta paikasta mistä olet
kuvannut.
Lähemmäs, äärimmäistä ilmaisua ja aukko auki jos aukeaa..
---
Yleisesti minua ihmetyttää tämä trendi jossa mennään kuvaamaan värikästä
tapahtumaa kuten esim. sambakarnevaaleja, jotta saataisiin kuviin jotain
substanssia, mutta eivät nuo värikkäät tapahtumat sen helpompia ole kuin
ympäröivä arkikaan, jos kuvaa tylsästi on kuva tylsä oli aihe mikä
tahansa, sitä vaan tuudittautuu luulemaan että osaa ilmaista itseään jos
kuvissa näkyy esim. kaunis nainen kohtuullisen skarppina.
----
Olivatko kuvasi sitten hyviä vai huonoja.
Niillä termeillä ei valokuvauksessa tee mitään.
Vanha vertaus toimii tässäkin: " Kuva juutalaisten ruumiskasasta
keskitysleirillä on hyvä kuva entiselle SS-miehelle, mutta erittäin
huono kuva vainajien omaisille.
Get my point?
Katsojalle toimivan kuvan pitää läjähtää kuin nyrkki poskelle ja sen
ääreen pitää jäädä hetkeksi siis kuvan pitää pakottaa katsoja jäämään
siihen.
Siksi karsinta kuviesi suhteen olisi tehnyt hyvää, 90% pois ja loppuihin
lisää kontrastia ja kovempaa rajausta.
Tero Kapanen
Jore Puusa wrote:
> Lähemmäs, äärimmäistä ilmaisua ja aukko auki jos aukeaa..
Lähemmäksi tuskin turvamiehet olisivat päästänee, mutta pidempää
polttoväliä, tiukempaa rajausta ja aukon avausta voisin tietysti
kokeilla seuraavalla kerralla.
> Yleisesti minua ihmetyttää tämä trendi jossa mennään kuvaamaan värikästä
> tapahtumaa kuten esim. sambakarnevaaleja, jotta saataisiin kuviin jotain
> substanssia, mutta eivät nuo värikkäät tapahtumat sen helpompia ole kuin
> ympäröivä arkikaan, jos kuvaa tylsästi on kuva tylsä oli aihe mikä
> tahansa, sitä vaan tuudittautuu luulemaan että osaa ilmaista itseään jos
> kuvissa näkyy esim. kaunis nainen kohtuullisen skarppina.
En luule turhia itsestäni vaan yritän oppia edes jotain tästä
valokuvaamisesta.
> Olivatko kuvasi sitten hyviä vai huonoja.
> Niillä termeillä ei valokuvauksessa tee mitään.
Siksipä en kysynytkään ovatko ne hyviä vai huonoja.
> Vanha vertaus toimii tässäkin: " Kuva juutalaisten ruumiskasasta
> keskitysleirillä on hyvä kuva entiselle SS-miehelle, mutta erittäin
> huono kuva vainajien omaisille.
> Get my point?
Precisely.
> Katsojalle toimivan kuvan pitää läjähtää kuin nyrkki poskelle ja sen
> ääreen pitää jäädä hetkeksi siis kuvan pitää pakottaa katsoja jäämään
> siihen.
Ehkä jonain päivänä tämä onnistuu, mutta kun leipä ei tule tästä niin ei
haittaa vaikka tuo päivä koittaisi parinkymmenen vuoden päästä.
> Siksi karsinta kuviesi suhteen olisi tehnyt hyvää, 90% pois ja loppuihin
> lisää kontrastia ja kovempaa rajausta.
Voisin yrittää lähipäivinä karsio turhaa redundanssia ja rajata
uudestaan jäljelle jääneitä ja katsoa miltä uusi galleria näyttäisi.
- tero
Väinö Louekari
Jaksatkos, Jore, katsoa vähän lisää amatöörin kuvia?
http://personal.inet.fi/koti/vaino.louekari/albumdiat/diat.html
ja
http://personal.inet.fi/koti/vaino.louekari/album/mv.html
Meinaan, jos kritiikki on yhtä hyvää...
Väinö Louekari
Lonkka
>
> Jaksatkos, Jore, katsoa vähän lisää amatöörin kuvia?
>
Heh, mietin ihan samaa kysäistä, ehdit ensin. :-)
Ja oikea nimikin selviää nimimerkin takaa, jos
Jorea kiinnostaa kuviani vilkaista. Laitan linkin
sitten, niin ei tule ruuhkaa. :-)
--
- Lonkka
"Mitä pidemmät kiskot, sitä parempi pysäkki."
Jore Puusa
Tuon Tero Kapasen kuvien arvion jälkeen olen saanut neljä mailia ja nämä
kaksi pyyntöä tässä threadissa siitä, että kirjoittaisin kuvistanne
kritiikin.
Valitettavasti valmistelen juuri maanantain,tiistain ja keskiviikon
taitto-ja visuaalisen suunnittelun ja InDesign luentoa.
Eli en ehdi nyt enempää.
---
Vastaisuuden varalle, voin kyllä kirjoittaa kuvista, mutta kirjoitan
vain sellaisista, joissa on ihmisiä pääroolissa ja kuvattu siten, että
kuvattavat tiedostavat kuvaajan läsnäolon.
Kapasen sarjassahan oli esitys, jonka esiintyjät saattoivat odottaa
kuvatuksi tulemista.
Minulle kuvan mitta on se miten ihminen ja miljöö, asia, esine,
tunnetila tms liitetään kuvassa yhteen ja se miten kuvaajan
persoonallisuus tulee tästä combosta läpi.
Mutta nyt työhöni takaisin.
Puusa
Mika Yrjola
> Kai tänne palstalle mahtuu keskustelun sekaan muutama kuvakin:
> http://picasaweb.google.com/Tero.Kapanen/KiinalainenUusivuosi
Katselin läpi pikaisesti. Silmään pistivät ainakin nuo:
- 6: Jokin tässä luo minulle aika "suuri johtaja" - henkisen
tunnelman, siitäkin huolimatta että itse tilaisuus vaikutti minusta
onneksi sangen ei-poliittiselta. Oikealla möllöttävä ihmisenneljännes
tosin vähän sabotoi tunnelmaa.
- 39: Tuli vaikutelma, että tuimailmeinen tyyppi on juuri pistänyt
lohikäärmeen lihoiksi. Ei tosin aavistustakaan mitä performanssin
ko. kohdassa oikeasti tuotiin esille, kun Kiinan kulttuurin
tuntemukseni on lähes olematon.
- 99: Aivan kuin kuljetettaisiin jotain hämmentävä fantasiahenkistä
muurinmurtajaa eduskuntatalon lähellä. Pidin kovasti.
Mieleen tuli samaa kuin muillakin, eli että näin isolla satsilla kuvia
on vaikeuksia pitää mielenkiinto yllä loppuun asti, varsinkin kun
tapahtuma itsessään ei ollut luokkaa viikkoja kestävä vaellus hyvin
erilaisten tilanteiden läpi tms, josta ei-toistavaa materiaalia ehkä
syntyisikin. Aika monessa kuvassa oli "nivelamputaatioita", tosin sitä
oli itsekullakin varsinkin toimintapitoisemmissa otoksissa...
Kun nyt olen avannut sanaisen arkkuni, niin pitänee uskaltaa sijoittaa
itsenikin tulilinjalle:
http://kapsi.fi/~myrjola/photos/digital/chinese_new_year_in_helsinki_2007/
Motiivitaustana omalta osaltani oli epämääräinen yhdistelmä halua
harjoitella kuvauskategoriaa jossa tiedän olevani surkea (muuttuvat
tilanteet, joiden kulusta ennakkoon on hyvin vähän aavistusta) ja
muuten vain hengailla seuraamassa jotain omien arkikuvioiden
ulkopuolista. Kuvia ei ole kovin paljoa säädetty, lähinnä rajaukseen
on osassa kuvista hieman koskettu jälkeenpäin, kun väkijoukossa
jalkazoomailun toivottomuus ja kiinteäpolttovälisyys rajoittivat
mahdollisuuksia kuvien ottohetkellä.
Lonkka
> Kaikille yhteisesti...
> Tuon Tero Kapasen kuvien arvion jälkeen olen saanut neljä mailia ja nämä
> kaksi pyyntöä tässä threadissa siitä, että kirjoittaisin kuvistanne
> kritiikin.
> Valitettavasti valmistelen juuri maanantain,tiistain ja keskiviikon
> taitto-ja visuaalisen suunnittelun ja InDesign luentoa.
> Eli en ehdi nyt enempää.
> ---
> Vastaisuuden varalle, voin kyllä kirjoittaa kuvista, mutta kirjoitan
> vain sellaisista, joissa on ihmisiä pääroolissa ja kuvattu siten, että
> kuvattavat tiedostavat kuvaajan läsnäolon.
> Kapasen sarjassahan oli esitys, jonka esiintyjät saattoivat odottaa
> kuvatuksi tulemista.
> Minulle kuvan mitta on se miten ihminen ja miljöö, asia, esine,
> tunnetila tms liitetään kuvassa yhteen ja se miten kuvaajan
> persoonallisuus tulee tästä combosta läpi.
> Mutta nyt työhöni takaisin.
> Puusa
Kiitoksia, palailen astialle myöhemmin.
PH
"Väinö Louekari" <vaino.l...@pp.inet.fi> wrote in message
news:WW2Ch.350$gX3...@read3.inet.fi...
> http://personal.inet.fi/koti/vaino.louekari/albumdiat/diat.html
Jäi vaivaamaan, että onko kuva "Lukija.jpg toukokuu 1992" Oulun
Kaupunginkirjastolta?
-ph
Väinö Louekari
Väinö Louekari
Pertti Heikkinen
> Minulle kuvan mitta on se miten ihminen ja miljöö, asia, esine,
> tunnetila tms liitetään kuvassa yhteen ja se miten kuvaajan
> persoonallisuus tulee tästä combosta läpi.
Miksi?
Siis kysyn ihan vakavissani, minua itseäni kun ei kiinnosta kuvata
ihmisiä. Lienee hyvä asia, että kiinnostuksia on erilaisia ja siksi
lukisin mielelläni perustelusi.
Minua kyllä kiinnostaa se, mitä ihminen tekee itselleen, ympäristölleen,
kanssaeläjilleen... mutta sitä kuvatakseni minun ei nähdäkseni tarvitse
kuvata ihmisiä itseään. Joskus niitäkin toki eksyy kuviin. Vaikka tähän
tapaan: http://pjh.iki.fi/album/Muuri.jpg (ei tarvitse vaivautua eikä
ainakaan kirjoittaa arvostelua).
> Mutta nyt työhöni takaisin.
Menestystä.
Väinö Louekari
katsoa kuin kuvaa ilman ihmistä. Jos kuvassa on ihminen, moni katsoja
alkaa vaistomaisesti hakea kuvalle merkitystä ihmisen kautta. Jos
ihmistä ei ole, on kuvan merkitys ehkä vaikeammin nähtävissä ja
tajuttavissa.
Vähän liioitellen; kuvaan jossa ei ole ihmistä on helppo suhtautua näin:
"Mikä kuva tämä on, eihän siinä ole ketään? Miksi olet tämän ottanut,
mikä tässä on ideana?"
Väinö Louekari
Pertti Heikkinen
> Luulen että monille kuvaa jossa on ihminen tai ihmisiä on helpompi
> katsoa kuin kuvaa ilman ihmistä. Jos kuvassa on ihminen, moni katsoja
> alkaa vaistomaisesti hakea kuvalle merkitystä ihmisen kautta. Jos
> ihmistä ei ole, on kuvan merkitys ehkä vaikeammin nähtävissä ja
> tajuttavissa.
> Vähän liioitellen; kuvaan jossa ei ole ihmistä on helppo suhtautua näin:
> "Mikä kuva tämä on, eihän siinä ole ketään? Miksi olet tämän ottanut,
> mikä tässä on ideana?"
Kinnostava ajatuskulku. Luotokuva - nimenomaan ilman ihmistä - on
Suomessa ilmeisesti suositumpi kuin koskaan. Vaikuttaako suosio siihen,
että osa kuvan katsojista haluaa olla individualisteja: en pidä
ihmisettömistä kuvista koska "suuri yleisö" pitää niistä?
Eikös se ihmisen paikallaolon vaatimus kuvissa nimenomaan ole paluuta
vanhaan kunnon kotialbumikuvaukseen: Persiinalainen tori ei ole mitään
ellei kuvassa ole tuttu eno pulu olkapäällään.
Pidän ihan aikuisten oikeasti Puusan kuvista (siis niistä, jotka ovat
nähtävillä netissä, gallerioissa en ole niihin törmännyt), mutta en sen
takia, että niissä on ihmisiä, vaan sen takia, että ne onnistuvat
puhuttelemaan minua. Jotain, mihin Suomen Kuvalehti nimestään huolimatta
ei enää vuosiin ole kyennyt. Silti itse pidän omista kuvistani niinä
harvoina onnistuneina juuri semmoisia, joissa ei - sattumalta? - ole
ihmisiä.
Väinö Louekari
En tiedä miten suosittu muissa rikkaissa jälkiteollisissa maissa
luontokuvaus on, meillä toki. Ja nimenomaan ehkä kansallisromanttisesta
perinteestä lähtevä estetisoiva luontokuvaus on kovin suosittua. Osin se
ehkä johtuu siitä, että perinteisen suomalaisen itsemäärittelyn osana on
vahvasti luonto, mehän olemme "lähellä luontoa", "luonto on meille
tärkeä", "arvostamme suomalaista luontoa" ja niin edelleen ja niin
edelleen. Kollektiiviseen identiteettiin taitaa kuulua tärkeänä osana
positiivinen suhtautuminen luontoon ja sen arvostaminen. Tällä on
varmaan oma osansa luontokuvien suosioon, kunnon suomalaisen melkein
kuuluu pitää luonnosta ja arvostaa sitä. Luontokuvien suosiminen on siis
osaltaan tapa osoittaa suomalaisuutta. Suomalaisuuden kaanonissa on toki
muistakin asioita, rehellisyys, ahkeruus, sauna, sisu, vähäpuheisuus
paitsi humalassa ja - suomalainen luonto. Tätä taustaa vastaan voisi
ajatella luontokuvauksen suosiota, ehkä niinkin että paljon puhuttu
kansainvälistyminenkin osaltaan reaktiona voimistaisi mielenkiintoa
meikäläiseen luontoon, en tiedä. Itse pidän käsitystä luonnon
kauneudesta lähinnä kollektiivisena itsesuojelureaktiona, tavanomainen
luonto (sekä eläin- että kasvikuvaus) on minulle täysin
mielenkiinnotonta, ymmärrän toki sen käytännön hyödyn sanokaamme
tieteellisessä tutkimuksessa. Mutta että vaikka laittaisi seinälle
jonkin lintukuvan, huh. Lintuhan siinä, so what?
Onhan luonnnon käsittely valokuvauksessakin tietysti muuttunut ja
muuttuu(?), joskus tuntuukin siltä ettei luonto ole niinkään aihe vaan
kieli jolla ilmaistaan eri aikoina hieman erilaisia asioita.
Väinö Louekari
Timo Autiokari
> Jore Puusa wrote:
>
>> Minulle kuvan mitta on se miten ihminen ja miljöö, asia, esine,
>> tunnetila tms liitetään kuvassa yhteen ja se miten kuvaajan
>> persoonallisuus tulee tästä combosta läpi.
> Miksi?
Koska hän on valokuvaajana niin kovin rajoittunut.
Tämä puolestaan on aivan putipuhdasta ... utopiaa: "se miten kuvaajan
persoonallisuus tulee tästä combosta läpi".
> minua itseäni kun ei kiinnosta kuvata ihmisiä.
No, olet sitten valokuvaajana paljon vähemmän rajoittunut kuin Puusa.
Minua kyllä kiinnostaa kuvata aivan mitä tahansa missä vain jotakin
kuvaamisen aihetta on (tietenkin sillä edellytyksellä että kuvien eteen
ei tarvitse palella, nähdä nälkää, kokea unenpuutetta, juosta
henkihieveriin, vaeltaa uuvuksiin, yms jne etc).
Timo Autiokari
Jore Puusa
linjaa: " Jos provosoidaan ei pidä provosoitua."
Ihmisen kuvaaminen tietoisena siitä, että häntä kuvataan on niin
arvostettavaa koska suomessa lajitoveri on susi toiselle.
Täällä pelätään toista ihmistä ja osataan kovin huonosti kommunikoida
toisen kanssa.
Siksi meillä on niinpaljon merkityksettömiä sudenkorennonkuvia suoltavaa
varmasti ihan kohtuullista kuvaajaa jotka rehkivät yksin ja ihmisarkoina
metsässä.
Toisen ihmisen kuvaaminen siten että ihmisarvo säilyy kuvattavalla ja
hän pitää prosessista ja kokee olevansa mukana kuvan otossa on hillitön
taito.
Tässäkin joudun kaivamaan sanan OTO kuvaaja esiin.
Liian monta kertaa olen joutunut kuvaamaan asiakkaalle ihmistä joka
suorastaan parahtaa:"ja minusta ei kyllä oteta mitään kuvia kun ne
edelliset oli niin kamalia." Lähes poikkeuksetta edelliseksi kuvaajaksi
paljastuu esim toimittaja, joka on suoralla salamalla tappanut
kuvattavan kasvot rasvläikkineen.
Minä työskentelen siten että minulla on täysin valmis kuva mielessäni jo
mennessäni paikalle.
Siksi voi laittaa myllyt syrjään ja keskittyä kuuntelemaan
haastateltavaa tai kuvattavaa, vain ruokkia häntä itseään kysymyksillä.
Suomalaisia ei tunnu kuuntelevan kukaan niin valtava paine heillä on
kertoa itsestään ja siitä että on olemassa.
Koska olen vanha voin hyvin viettää puolisen tuntia ja kuunnella ja
sitten alkaa kuvattavan ottamisen itselleni jotta saan tehtyä sen kuvan
jota tulin hakemaan ja joka sopii jutun kärkeen.
Jos kuvassa ei näy minä, Jore...olen epäonnistunut, kuvaajan oma itse
täytyy näkyä kuvan ilmaisukielessa kuten vaikkapa Arbus tai Minkkinen
tms, vahvasti näyttävät.
Mika Yrjola
> Minua kyllä kiinnostaa kuvata aivan mitä tahansa missä vain jotakin
> kuvaamisen aihetta on (tietenkin sillä edellytyksellä että kuvien
> eteen ei tarvitse palella, nähdä nälkää, kokea unenpuutetta, juosta
> henkihieveriin, vaeltaa uuvuksiin, yms jne etc).
Antavat nuokin joskus tapahtumalle oman vivahteensa. Muistan miten
joskus kolmisen - nelisen vuotta sitten kokeilin digipokkarilla
ensimmäistä kertaa useamman kuvan pinoamista (stacking) yötaivaan
kuvaamisessa ja otin parikymmentä kuvaa lähdemateriaaliksi reippaassa
pakkasessa hytisten. Jälkeenpäin kun marssin kotiin tuntui siltä,
että on tulos mikä tahansa, on sen eteen selvästi joutunut ainakin
näkemään jonkin verran vaivaa ja saanut itsensä siitä huolimatta
liikkeelle. Eihän tältä toki aina tunnu (monesti _on_ mukavaa jos
tarvitsee keskittyä vain kuvien ottamiseen), mutta itselleni
satunnaiset epämukavuudet antavat kuitenkin ajoittain aikaansaamisen
tunnetta. Toki ihmiset ovat erilaisia, joten en odota kaikkien
suhtautuvan asiaan samoin.
(Tulos ei ollut noin absoluuttisella asteikolla mitenkään
tyrmistyttävä, kyllähän seurantamoottorillisen jalustan puute,
digipokkarin kennon kohina verrattuna digijärkkäriin tai sopivasta
filmistä skannattuihin kuviin nähden asettivat omat
rajoituksensa. Vaan näkyi siinä kuitenkin enemmän esimerkiksi
Linnunradan rakennetta Joutsenen tähtikuvion suunnalta kuin
yksittäisissä kuvissa, joten kokeilu ei ollut täysi floppi.)
P. Assi Kuvajainen
kiinostuneita harrastajia tai ammattilaisia. He kuvaavat esim.
dokumentaarisia lajikuvia tai joidenkin katsojien mieltä stimuloivia
joskus jopa taiteellisiakin otoksia lähi- tai erämaaluonnosta. Jotkut
yksityishenkilöt ja lehdet ja kirjat ostavatkin jopa näitä kuvia.
Harvemmin/tuskin koskaan esim. ammattiluontokuvaajan ajatuksissa on se
kuinka OTO-kuvaaja vie leivän häneltä. Mistäköhän se johtuu?
Olisiko rakkaus luontoon - vuosien kokemuksen (koulutus,
luontoharrastus) yleinen ekologinen tuntemus ja jonkin lajin tarkka
etologia yhdistettynä luonnossa liikkumisen tuomaan hyvänolon
tuntemukseen paljon parempaa kuin miettiä nuhjuisessa betonilähiössä
nurkantakana vaanivaa "OTO-tyyppiä" ( Helkutti ?!?! millainenkohan
tämmöinen otus oikein on? huh :) )
On sitten erikseen toisenlaisiakin valokuvauksen
harrastaja/"ammattilaisia" jotka suoltavat esim. tissi/pippeli -kuvia
nettiin osoittaen näin epävarmuuttaan kuvaajana kun ne "Suurenmoiset
kuvaaja aikakaudet" omalta kohdalta ovat auttamattomasti takanapäin.
Se mikä saa valokuvauksen harrastajan/ammattilaisen haukkumaan ja
vähättelemään jotain valokuvauksen osa-aluetta on ...
joko merkki pelosta menettää ammattiosaaminen
tai merkki menetetystä luovasta ajattelusta (jos sitä koskaan on edes
ollutkaan).
Ymmärrettävästi ihmiset ahdistuvat hyvinkin pienistä saavutettujen
etujen menetyksistä. Joillekin tämä tuskaisuus voi muuttua
pakkomielteeksi tehdä vastatoimia itselleen heikkoja kohteita vastaan.
Kohteeksi valitaan yleensä jokin sellainen asia jota yksilö ei hallitse
tai osaa mutta jota vastaan hänellä on jonkilainen "kyky hyökätä" ja
edes jonkinmoiset aseet joilla "vahingoittaa". Siis saada äänensä kuuluviin.
- Ihminen on ihmiselle sudentappaja - Susi taasen on kaunis eläin :)
Antti Alhonen
> Minua kyllä kiinnostaa kuvata aivan mitä tahansa missä vain jotakin
> kuvaamisen aihetta on (tietenkin sillä edellytyksellä että kuvien eteen
> ei tarvitse palella, nähdä nälkää, kokea unenpuutetta, juosta
> henkihieveriin, vaeltaa uuvuksiin, yms jne etc).
Sittenhän kannattaakin pysytellä niissä resoluutiotargeteissa, ne on
sisällä lämpimässä ja kuvattavissa milloin vain.
--
Antti Alhonen.
timo.au...@aim-dtp.net
> Ihmisen kuvaaminen tietoisena siitä, että häntä kuvataan on niin arvostettavaa
Salakuvaaminen todellakin on asia erikseen.
> Jos kuvassa ei näy minä, Jore...olen epäonnistunut
Niin oletkin. Suoritetaanpa nyt hieman kuvanlukemista vaikkapa tästä
tekeleestä:
http://www.jorepuusa.fi/KUVAT/food/teguila.jpg
Jupisit aiemmin että:
-> "Minulle kuvan mitta on se miten ihminen ja miljöö, asia, esine,
tunnetila tms liitetään kuvassa yhteen
-> ja se miten kuvaajan persoonallisuus tulee tästä combosta läpi."
Tuossa kuvassahan ihminen, tai se vähä mitä hänestä on jäljellä,
liittyy miljööseen/esineeseen siten että kyypparin käsi tunkee ulos
mustasta aukosta, käsi kannattelee shaker-comboa josta näyttää
lirisevän jotakin maitomaista mönjää. Pöydälle, jolla taatusti vilisee
miljoonia bakteereita yms iljettävää, on joku mennyt lässäyttämään
muutaman mansikan, kyllä etoisi jos ne pitäisi popsia. Ilmeisesti tuo
kyypparin peukalo jotenkin liittyy kuvakieleen ja/tai tunnetilaan kun
sitä noinkin voimakkaasti on haluttu korostaa mutta tämä viesti ei
aukene minulle. Lieneekö kyypparilla reumatismia, mutta miten se
liittyisi kontextiin.
Mitä tämä tekele minulle sitten kertoo kuvaajan persoonallisuudesta,
kuvasta pukkaa esiin äärimmäinen osaamattomuus ja/tai
välinpitämättömyys sekä itsekritiikin puute. Sillä tavoin tämä tekele
on uniikki että intternettiä saa surffata varsin hartaasti sen eteen
että löytäisi jokin OTO kuvaajan joka on kehdannut laittaa näin
tavattoman huonolaatuisen kuvan esille, puhumattakaan siitä että
löytäisi kuvaajan joka pitää itseään ammattilaisena. Näin rankasti
huonolaatuista kuvaa tekevät yleensä vain he jotka aivan vastikään
ovat hankkineet skannerin sekä Photoshopin eivätkä osaa kumpaakaan
käyttää.
Timo Autiokari
timo.au...@aim-dtp.net
käynyt niin että Asiakas on määritellyt niin että maitomainen mönjä
joka lirisee shaker-combosta pitää olla neutraalia (valkoista/
harmaata) joten "ammattilainen" on sitten vääntänyt mönjän käyrillä
sellaiseksi, sillä tuloksella että tausta hohkaa voimakkasti kylmän
violetin siniselle.
Timo Autiokari
Mikko Tapani Reinikainen
<timo.au...@aim-dtp.net> wrote:
>Unohdin kuvanlukemista tykkänään "värimaalilman"
Jos olisit vielä muistanut mainita, että horisontti on vinossa ja
pääkohteen huippuvalot ovat palaneet puhki, olisi kuvan syväanalyysi
ollut täydellinen.
Missähän voisi katsella tuon genren onnistuneempia kuvia?
- Mikko Reinikainen
Jore Puusa
Puusa
timo.au...@aim-dtp.net wrote:
> Mitä tämä tekele minulle sitten kertoo kuvaajan persoonallisuudesta,
> kuvasta pukkaa esiin äärimmäinen osaamattomuus.
Pertti Heikkinen
>
> En tiedä miten suosittu muissa rikkaissa jälkiteollisissa maissa
> luontokuvaus on, meillä toki. Ja nimenomaan ehkä kansallisromanttisesta
> perinteestä lähtevä estetisoiva luontokuvaus on kovin suosittua
Tähän kai pätee sama kuin mihin muuhun esittävään atiteeseen hyvänsä:
helpommasta on helpompi pitää ja niin siitä tulee suosittua.
> Kollektiiviseen identiteettiin taitaa kuulua tärkeänä osana
> positiivinen suhtautuminen luontoon ja sen arvostaminen. Tällä on
> varmaan oma osansa luontokuvien suosioon, kunnon suomalaisen melkein
> kuuluu pitää luonnosta ja arvostaa sitä.
Nykyihmisen kollektiiviseen identiteettiin päin vastoin ei tunnu
kuuluvan positiivinen suhtautuminen luontoon. Ellei luonnolla sitten
tarkoiteta Espan puistoa ja vastaavia. Näin ainakin mikäli uskomme
iltapäivälehtien keskustelupalstoja ja mielipidekirjoituksia.
> Itse pidän käsitystä luonnon
> kauneudesta lähinnä kollektiivisena itsesuojelureaktiona,
Esteettiset elämykset ovat tietysti henkilökohtaisia...
> luonto (sekä eläin- että kasvikuvaus) on minulle täysin
> mielenkiinnotonta, ymmärrän toki sen käytännön hyödyn sanokaamme
> tieteellisessä tutkimuksessa. Mutta että vaikka laittaisi seinälle
> jonkin lintukuvan, huh. Lintuhan siinä, so what?
No tämän saman voi sanoa ihan mistä hyvänsä kuvasta: "Huh. Miesän siinä,
so what", "Huh. Laituriahan siinä, so what", "Huh. Britneyn pilluhan se
siinä, so what".
> Onhan luonnnon käsittely valokuvauksessakin tietysti muuttunut ja
> muuttuu(?), joskus tuntuukin siltä ettei luonto ole niinkään aihe vaan
> kieli jolla ilmaistaan eri aikoina hieman erilaisia asioita.
Luontokuvillakin on - Joren mahdollisesti päinvastaisesta näkemyksestä
huolimatta - myös kantaa ottava genrensä.
Pertti Heikkinen
> kuvaajan oma itse
> täytyy näkyä kuvan ilmaisukielessa kuten vaikkapa Arbus tai Minkkinen
> tms, vahvasti näyttävät.
Tästä voi kyllä olla samaa mieltä, mutta et vastannut kysymykseen miksi
sinusta kuvissa - nimen omaan muiden kuin sinun itsesi, siis niissä
joita kulutat vain katsojana - pitää olla ihminen, että ne sinua
kiinnostaisivat?
Autiokari on kyllä riittävän selkeästi osoittanut kuvanlukutaitonsa,
jotta hänen ei-tekniikkaa käsittelevät kommenttinsa voidaan tyynesti
sivuuttaa lukematta. Eikä sen teknisen tiedonkaan kanssa viimeisten
kommenttien ja linkkien valossa näytä niin kehumista välttämättä olevan.
Väinö Louekari
Kiitoksia kommentista. Haa, tässähän keskustellaan valokuvauksesta!
Helpommasta on tietysti helpompi pitää, mutta miksi jokin on helppoa ja
mitä tarkoittaa että se on helppoa? Onko luonto katsottavana aiheena
helppo juuri siksi että siitä puuttuu ihminen vai onko luonto
katsottavana aiheena helppo siksi että kuvaajat tarjoavat juuri
sellaista luontoa mihin ihmiset ovat tottuneet valokuvissa? Vai jotakin
ihan muuta?
Tuosta kollektiivisen identiteetin luontosuhteesta olen kyllä edelleen
eri mieltä kanssasi (mikä lienee sallittua), mielestäni erilaisissa
kyselyissä suomalaiset arvostavat suomalaisen luonnon (siis teoriassa ja
kyselyissä ja - valokuvankatselussa - ) korkealle. Teot ovat sitten
toinen asia mutta se ehkä tukeekin omaa argumentointiani.
Täysin oikeassa olet siinä, että "huh"-reaktio on täysin
henkilökohtainen ja subjektiivinen, osaltani se olikin turhan halpa
heitto mutten voinut vastustaa kiusausta. Ehkä saman asian voisi kääntää
toisin päin; jos minun (tai kenen tahansa) reaktio johonkin aiheeseen on
"huh", ei se kerro aiheesta tai genrestä mitään vaan ainoastaan
reagoijasta. Minullakin on ystäviä jotka harrastavat luontokuvausta ja
jotka ovat aivan kelpo ihmisiä (aargghh, taas huono heitto).
Harrastevalokuvaus on olennaisesti vapauden aluetta, kukin kuvatkoon
lintuja, tähtiä, sambakarnevaaleja ja mitäikinä aivan vapaasti.
Luontokuvilla toki on kantaa ottava genrensä ja hyvä että on ja se onkin
mielestäni jo mielenkiintoisempaa.
Kaikkiaan pointtini oli se, että luontokuvaus (monien muiden genrejen
tavoin) on kovin kulttuurisidonnainen ja että kuvien arvioiminen
pelkästään kuvina ei ehkä vie kovin pitkälle.
Väinö Louekari
Jore Puusa
Pidän ihmisistä ja ihmisten kuvaamisesta.
Olen aika avoin ja sosiaalinen ja tulen nopeasti kuvattavieni kanssa
toimeen ja minua haastaa se miten kuvata vaikeita tapauksia.
Ihmiset ovat kauniita silloinkin kun ovat rumia.
Esimerkiksi pari päivää sitten HS:n tuoreella ollut kuva kuurosokeasta
kehitysvammaisesta soitti minussa kelloa, jos kyseessä olisi ollut kuva
talosta jossa heitä asuu, ei kuva olisi merkinnyt mitään.
Ja kuitenkin näitä esineiden kuvia vilisee kaikkialla vaikka kuvat ovat
esineiden sisällä tai vieressä, siis ne joissa esineeseen sidoksissa
oleva ihminen näytetään.
Yrjö O. Mäkinen
>
> Ihmiset ovat kauniita silloinkin kun ovat rumia.
> Esimerkiksi pari päivää sitten HS:n tuoreella ollut kuva kuurosokeasta
> kehitysvammaisesta soitti minussa kelloa, jos kyseessä olisi ollut kuva
>
Se oli todella järisyttävä kuva.
--
yom
P. Assi Kuvajainen
> Kaikkiaan pointtini oli se, että luontokuvaus (monien muiden genrejen
> tavoin) on kovin kulttuurisidonnainen ja että kuvien arvioiminen
> pelkästään kuvina ei ehkä vie kovin pitkälle.
Kun ihmisistä on kysymys niin mikä taiteen tai dokumentoinnin osa-alue
ei olisi kulttuurisidonnainen ? Subjektiivinen ... kokemus? Ylipäänsä ...
Kovin on vaikeata monille myöntää se tosiasia että valokuvauksessa on
monta erilaista osa-aluetta ja niiden kaikkien hallitseminen vaatii
joskus jopa niin paljon että on helpompi tyrmätä osaamattomuuttaan osa
niistä. Kuin että tunnustaisi yks' kantaan : "Empä hallitse tuota ..
otampa selvää siitä"
Elämä on ikuista oppimista. Sillä hetkellä kun uskot tietäväsi kaiken
... olet luovuttanut.
simppa
> Mitä tämä tekele minulle sitten kertoo kuvaajan persoonallisuudesta,
Tai kuvan tulkitsijan....
Olisi mielenkiintoista nähdä T. Autiokarin omia tonaalisesti ja
kuvakerronnallisesti erinomaisia tuotoksia, ennen kun lukee näitä
sylkykuppitason vuodatuksia.
Matti Vuori
@reader1.news.saunalahti.fi:
> Olisi mielenkiintoista nähdä T. Autiokarin omia tonaalisesti ja
> kuvakerronnallisesti erinomaisia tuotoksia, ennen kun lukee näitä
> sylkykuppitason vuodatuksia.
Yleisesti ottaen on kohtuutonta vaatia kriitikon olevan hyvä tekemään
kritiikin kohteena olevia asioita. Tämä periaate on syytä muistaa, olipa
kriitikko roolissaan osaava tai täysin pihalla oleva, kuten on tunnetusti
kyse tässä tapauksessa.
--
Matti Vuori, <http://sivut.koti.soon.fi/mvuori>
Timo Autiokari
> Olisi mielenkiintoista nähdä T. Autiokarin omia tonaalisesti ja
> kuvakerronnallisesti erinomaisia tuotoksia, ennen kun lukee näitä
> sylkykuppitason vuodatuksia.
Olisi ollut erittäin mielenkiintoista lukea sinun (tai kenen tahansa
"kuvanlukutaidon" omaavan) analyysi tuosta kuvasta. Ilmeisesti pitäisi
olla ns helppo nakki, siis pane nyt paremmaksi ...sen kerran kun sinulle
siihen mahdollisuus on annettu.
Mutta todellisuudessa ko tekeleestä (yritän välttää termiä teos) ei
varmaankaan saada mitään kovin ylevää luetuksi, ainakaan tällä kriteerillä:
Puusa kirjoitti:
-> Minulle kuvan mitta on se miten ihminen ja miljöö, asia, esine,
-> tunnetila tms liitetään kuvassa yhteen ja se miten kuvaajan
-> persoonallisuus tulee tästä combosta läpi.
Ymmärrän niin että "kuvan mitta" on Puusalle yhtä kuin "kuvan arvo" tai
"kuvan merkitys". Siitä sitten loogisesti seuraa että mikäli kuvassa
ihminen ei ole jotenkin liitetty johonkin niin kuvalla ei ole mitään
arvoa/merkitystä ja samoin on laita niiden kuvien kanssa joissa ei ole
ihmistä lainkaan. Varsin ahdas "kuvan mitta" sanoisin.
Mutta olisi todella mielenkiintoista kuulla ja oppia että miten se
kyyppari ko tekeleessä liittyy mihinkään. Yhtä mielenkiintoista olisi
kuulla ja oppia että miten Puusan persoonallisuus ko tekeleestä
tunnistettavasti puskee esiin.
Täällä on nyt viimeaikoina ollut paljon tarinaa tuosta
"kuvanlukutaidosta" mutta kovin vähän todellista näyttöä.
Timo Autiokari
Tero Kapanen
> Kiitos kritiikistä, osaat asettaa taitavasti sanasi.
> Puusa
Tälläisellä amatöörillä (minulla) kun ei kuvanlukutaitoa voi olla kun en
ole siihen mitään koulutusta saanut niin olisi kerrankin kiva kuulla
miten alan rautainen ammattilainen aukaisee tuon kuvan ja mitä hän on
sillä yrittänyt viestiä.
- tero
Jore Puusa
vastaan, joten annan asian olla.
Olen tullut liian vanhaksi huutamaan vastatuuleen.
Asia jota todenteolla ihmettelen on, miksi kerta toisensa jälkeen tulen
näihin ryhmiin tai forumeihin ottamaan turpaani valokuvan asian takia.
Jos humanismi kuolee, ( kannattaa lukea tämänpäiväinen HS) jää
yhteiskunnastamme jäljelle pelkkä tuotantokoneisto ja sen muurahaiset
jotka kulkevat pimeässä.
Humanismi antaa ja on antanut aina toivoa ihmisille jotka ovat
markkinatalouden puristuksessa tavalla tai toisella.
Ehkä asiaa tulisi tarkastella siten, että mietittäisiin miksei valokuva
myy Suomen rajojen sisällä, miksi ns. tavallinen kansalainen ei osta
upeaa, isoa ja merkityksellistä valokuvaa seinälleen kuten jo Ruotsissa,
USA:sta puhumattakaan tehdään?????
PS.
Turun Yliopistosta ollaan lakkauttamassa filosofian prefessuuri, koska
--SE EI TUOTA"
-------------
Timo Autiokari
> Uskoisin, että kirjoittajalle on aivan samantekevää,
> mitä allaolevaan vastaan,
Niin onkin, en tarkoittanutkaan että tekeleen tekijä (yritän välttää
termiä taiteilija) itse "lukisi auki" ko kuvan. Jokainen tietenkin osaa
omaa tekelettään "lukea" ja arvottaa ja arvoida, yleensä varsin
lennokkaasti, eikä siihen sitten muilla ole mitään sanomista kun kaikki
fakta yms taustatieto tulee tekeleen tekijältä itseltään, kas kun kukaan
muu ei voi tietää ao faktoja. Toivoin että täällä olisi joku ns kolmas
osapuoli joka omaisi "kuvanlukukyvyn", ei kai tämä "taito" voi niin
harvinainen olla ettei sitä kukaan muu osaa.
> Asia jota todenteolla ihmettelen on, miksi kerta toisensa jälkeen tulen
> näihin ryhmiin tai forumeihin ottamaan turpaani valokuvan asian takia.
Yhtäailla tulee pyyhkeitä jos alat selittämään vaikkapa
kielilläpuhumisen taidosta/kyvystä.
> Jos humanismi kuolee, ( kannattaa lukea tämänpäiväinen HS) jää
> yhteiskunnastamme jäljelle pelkkä tuotantokoneisto ja sen muurahaiset
> jotka kulkevat pimeässä.
Liittykö tämä "kuvanlukemisen taitoon"?
> Humanismi antaa ja on antanut aina toivoa ihmisille jotka ovat
> markkinatalouden puristuksessa tavalla tai toisella.
Ja tämäkin?
> Ehkä asiaa tulisi tarkastella siten, että mietittäisiin miksei valokuva
> myy Suomen rajojen sisällä, miksi ns. tavallinen kansalainen ei osta
> upeaa, isoa ja merkityksellistä valokuvaa seinälleen kuten jo Ruotsissa,
> USA:sta puhumattakaan tehdään?????
Oooh, siis http://www.jorepuusa.fi/KUVAT/food/teguila.jpg ja vieläpä
isosa koossa tulostettuna? Siis, oletan automaattisesti että ko tekele
on upea ja merkityksellinen kun se kerran on ammattilaisten eliittiin
itsensä lukevan tekele.
> Turun Yliopistosta ollaan lakkauttamassa filosofian prefessuuri, koska
> --SE EI TUOTA"
Siinäpä saakin "valokuvauksen asia" aikamoisen kolauksen.
Timo Autiokari
Timo Autiokari
> Asia jota todenteolla ihmettelen on, miksi kerta toisensa jälkeen
> tulen näihin ryhmiin tai forumeihin ottamaan turpaani valokuvan
> asian takia.
Rutinoituneena ammattivalokuvaajana sinulla on (olisi) varmasti
hillittömästi annettavaa tämän keskusteluryhmän lukijoille. Mutta
jostain syystä et halua kokemuksiasi ja tietotaitoasi jakaa.
Sen sijaan jatkuvasti mollaat täällä lähes kaikkea ja kaikkia ja etenkin
OTO kuvaajia. Jotkin heistä ovat huomisen ammattikuvaajia.
Ja tuot eri kääntein ja vivahduksin esiin sen että mielestäsi olet
valokuvaajana maailmanluokan ammattilainen. Vaikka et ole esittänyt
yhtäkään sävähdyttävää tai hätkähdyttävää tai kysymyksiä herättävää tai
kiinnostusta herättävää tai mielikuvia synnyttävää valokuvaasi.
Nyt puhiset "kuvanlukemisesta". Tämä "taito" on mielestäni aivan samalla
tasolla kuin esim horoskoopin laatimisen "taito". Siis kummallakin
taidolla on mahdollista tehdä rahaa eli höynäyttää herkkäuskoisia.
Valokuva, siis erittäin hyvä valokuva, voi pysäyttää tai panee
miettimään tai hätkähdyttää, tai esittää kysymyksiä, tai synnyttää
mielikuvia tai kritisoi jotakin tai jumaloi jotakin yms jen etc. Aivan
riippuen siitä kuka kuvaa katsoo. Valokuvassa ei ole mitään sellaista
jonka yleismaailmallisesti "voisi lukea".
Olet höpissyt myös siitä että valokuvasta voisi tunnistaa kuvaajan tai
ainakin hänen persoonallisuuden. Tässä ilmiselvästi mielessäsi on
sellainen analogia että kun taidemaalari on jossain määrin
tunnistettavissa hänen teoksistaan niin sama pitäisi olla mahdollista
myös valokuvasta. Näin ei ole, valokuva on dokumentti jonka kuvaaja on
jostakin kuvakulmasta napsinut. Taidemaalari siveltelee teostaan
kuukausia tai jopa vuosia, hän luo tyhjästä joka ikisen "pixelin" joka
teoksessaan on.
Timo Autiokari
TaaviUntamo
>
> Olet höpissyt myös siitä että valokuvasta voisi tunnistaa kuvaajan tai
> ainakin hänen persoonallisuuden. Tässä ilmiselvästi mielessäsi on
> sellainen analogia että kun taidemaalari on jossain määrin
> tunnistettavissa hänen teoksistaan niin sama pitäisi olla mahdollista
> myös valokuvasta. Näin ei ole, valokuva on dokumentti jonka kuvaaja on
> jostakin kuvakulmasta napsinut. Taidemaalari siveltelee teostaan
> kuukausia tai jopa vuosia, hän luo tyhjästä joka ikisen "pixelin" joka
> teoksessaan on.
>
> Timo Autiokari
Laki lienee tässä Autiokarin kannalla. Taideteos nauttii teossuojaa.
Lakia osaavien mielestä valokuvan on erittäin vaikea ylittää teossuojaa,
koska se on dokumentti, joka on toisinnettavissa helposti verrattuna
maalaukseen.
Koska valokuvat eivät (yleensä) ole teoksia, lehtikuvaajan erottaa
harrastelijasta vain siitä, että lehtikuvaaja tekee mitä pomo käskee ja
harrastelija mitä tahtoo. Usein rakkaus valokuvaan ( siis
amatöörivalokuvaaja) saa aikaan parempaa jälkeä kuin pakosti (siis rahan
vuoksi) kuvaava ammattilainen.
Antti Alhonen
> Laki lienee tässä Autiokarin kannalla. Taideteos nauttii teossuojaa.
> Lakia osaavien mielestä valokuvan on erittäin vaikea ylittää teossuojaa,
> koska se on dokumentti, joka on toisinnettavissa helposti verrattuna
> maalaukseen.
Häh? Mitä oikein höpiset?
Asiahan on aivan päin vastoin. Valokuva nauttii automaattisesti suojaa,
vaikka se olisi vain kuva harmaasta seinästä. Kun taas esimerkiksi
kirjallisen teoksen täytyy ylittää teoskynnys. Valokuva saa
automaattisesti lähioikeussuojan.
Täällä selvitellään lakia ja pohditaan sen taustoja:
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/valokuva.html
--
Antti Alhonen.
Väinö Louekari
>
> Valokuva, siis erittäin hyvä valokuva, voi pysäyttää tai panee
> miettimään tai hätkähdyttää, tai esittää kysymyksiä, tai synnyttää
> mielikuvia tai kritisoi jotakin tai jumaloi jotakin yms jen etc. Aivan
> riippuen siitä kuka kuvaa katsoo. Valokuvassa ei ole mitään sellaista
> jonka yleismaailmallisesti "voisi lukea".
Mitään yleismaailmallista luettavaa ei valokuvassa tietenkään ole. Sen
enempää kun on oikeaa tapaa lukea vaikka kirjallisuutta. Valokuvien
kohdalla vaarana on ylilukemisen vaara, esimerkkinä tämän linkin kuvateksti
> http://www.kensingtonvision.org/kensingtonvision/template.aspx?itemid=2091
Tuo on Riboudin kuvia varmaankin tunnetuimmasta päästä. Kuvatekstin
kirjoittaja "tietää" mitä kuvan henkilö on ajatellut ja tuntenut.
Toisaalta jos kuvan katsoja tietää tilanteen ja historiallisen yhteyden
mihin kuva liittyy, hän varmaankin katsoo sitä eri tavalla kuin joku
joka ei tiedä taustoista mitään. Mutta ei toinen katsomistapa
ymmärtääkseni ole toista oikeampi tai todempi.
Tietysti jos kuvan lukemisella tarkoitetaan lähinnä teknisten
vaikuttamiskeinojen avaamista, on tilanne toinen (ehkä Jore
tarkoittaakin lähinnä tätä?). Silloin lukeminen on ehkä käsitteenä liian
haastava ja epätarkka?
>
> Olet höpissyt myös siitä että valokuvasta voisi tunnistaa kuvaajan tai
> ainakin hänen persoonallisuuden. Tässä ilmiselvästi mielessäsi on
> sellainen analogia että kun taidemaalari on jossain määrin
> tunnistettavissa hänen teoksistaan niin sama pitäisi olla mahdollista
> myös valokuvasta. Näin ei ole, valokuva on dokumentti jonka kuvaaja on
> jostakin kuvakulmasta napsinut. Taidemaalari siveltelee teostaan
> kuukausia tai jopa vuosia, hän luo tyhjästä joka ikisen "pixelin" joka
> teoksessaan on.
>
Jotkut kuvaajathan tietoisesti rakentavat selvästikin tunnistettavan
tyylin tai ainakin maneerin (ellei muuten niin aiheilla). Sanokaamme
Cindy Shermanin, Jan Saudekin tai Jerry Uelsmannin kuvat on helppo
tunnistaa. Tällä ei nyt tietenkään ole välttämättä mitään tekemistä
kuvaajan persoonan kanssa vaan kyse on vain tunnistamisesta. En pidä
edes tuon tason tunnistamista mitenkään välttämättömänä tai edes
toivottavana, ainakin minulle kuva on pääasia.
Väinö Louekari
> Timo Autiokari
TaaviUntamo
Korpelan sivuilta lainaus:
"> Oikeus valokuvaan tekijänoikeuslain tarkoittamassa mielessä kuuluu aina
alun perin valokuvan ottajalle, joka voi sen luovuttaa toiselle esimerkiksi
sopimuksella. Tämä pätee siitä riippumatta, onko valokuvan arvioitava
ylittävän
ns. teoskynnyksen vai saako se vain suppeamman ns. lähioikeussuojan (49a
§). "
Teossuoja on teokselle annettava suoja. Koska valokuva on harvoin teos,
sille on pitänyt keksiä oma, suppeampi suoja. En tarkoita, että valokuva
ei nauttisi lainkaan suojaa vaan sitä, että sen suoja ei estä toista
kuvaajaa ottamasta samanlaista kuvaa. Taustalla oli ajatus, että
valokuvasta voisi tunnistaa kuvaajan. Jos kaksi taidemaalaria maalaa
kuvan samasta kohteesta, usein taiteilijan tunnistaa. Jos kuvan yrittää
maalata siten, että tekijää ei erota, teossuoja tekee hommasta
laittoman. Jos käyttää toisen tekijän valokuvaa mallina ja toistaa sen
itse kuvaamalla samanlaisen kuvan, teossuoja tulee hyvin harvoin
esteeksi. Vain teoskynnyksen ylittävät valokuvat nauttivat sellaista
suojaa. Jos kuvan toisintaa (siis ottaa itse saman kuvan), miten siitä
näkyy kuvaaja?
P. Assi Kuvajainen
> Jos humanismi kuolee, ( kannattaa lukea tämänpäiväinen HS) jää
> yhteiskunnastamme jäljelle pelkkä tuotantokoneisto ja sen muurahaiset
> jotka kulkevat pimeässä.
>
> Humanismi antaa ja on antanut aina toivoa ihmisille jotka ovat
> markkinatalouden puristuksessa tavalla tai toisella.
Hmm ... eikö humanismin syvin olemus ole siinä että: "antaa kaikkien
kukkien kukkia"
demokratia, ihmisoikeudet, sananvapaus ... ja eritoten valinnanvapaus
elikäs
.... OTO-kuvaajatkin ovat ihan OK :)
Antti Alhonen
> Teossuoja on teokselle annettava suoja. Koska valokuva on harvoin teos,
> sille on pitänyt keksiä oma, suppeampi suoja. En tarkoita, että valokuva
> ei nauttisi lainkaan suojaa vaan sitä, että sen suoja ei estä toista
> kuvaajaa ottamasta samanlaista kuvaa.
Joo, nimenomaan juuri näin. Kiitos täsmennyksestä.
--
Antti Alhonen.
Väinö Louekari
Kaarina Turtia, Sivistyssanat, Otava 2001, ISBN 951-1-13353-5
humanismi (lat. humanus "ihmiseen liittyvä, jalosti sivistynyt")
1) Antiikin innoittama kulttuurivirtaus ja henkinen liike Euroopassa
renessanssin aikana keskiajan lopulla ja uuden ajan alussa, painotti
kaikkea inhimillistä (nimitys 1800-luvulta). 2. Laajasti: pyrkimys
ihmisarvon toteutukseen, ihmisyyttä korostava vapaamielinen,
suvaitsevainen maailmankatsomus. 3) Tieteellis-teknistä
maailmankatsomusta ja kehitystä vastustava ja humanistisiä tieteitä
painottava näkemys.
Väinö Louekari
Toni Nikkanen
> Koska valokuvat eivät (yleensä) ole teoksia, lehtikuvaajan erottaa
> harrastelijasta vain siitä, että lehtikuvaaja tekee mitä pomo käskee
> ja harrastelija mitä tahtoo.
Ja lisäksi erona on sekin että ammattikuvaaja osaa tehdä sen mitä
käsketään, harrastelija välttämättä ei.
Pertti Heikkinen
> Kiitoksia kommentista. Haa, tässähän keskustellaan valokuvauksesta!
Anteeksi, sehän ei kai kuulu ryhmän aiheisiin...
> Helpommasta on tietysti helpompi pitää, mutta miksi jokin on helppoa ja
> mitä tarkoittaa että se on helppoa? Onko luonto katsottavana aiheena
> helppo juuri siksi että siitä puuttuu ihminen vai onko luonto
> katsottavana aiheena helppo siksi että kuvaajat tarjoavat juuri
> sellaista luontoa mihin ihmiset ovat tottuneet valokuvissa? Vai jotakin
> ihan muuta?
Jaa-a. En osaa vastata mitenkään ylisesti, mutta kuvittelisin, että
helppoa on sellainen, mikä katsojan mielestä näyttää kuvassa hyvältä.
Ja sitten valitsemme katsojan Seiska-lehden keskimäräisestä
katsojakunnasta, teemme gallupin ja päädymme helppoon valokuvaa. Jossa
on kukkaniitty, taustalla järvi ja purjevene tai vaihtoehtoisesti Antti
Tuisku.
> Tuosta kollektiivisen identiteetin luontosuhteesta olen kyllä edelleen
> eri mieltä kanssasi (mikä lienee sallittua), mielestäni erilaisissa
> kyselyissä suomalaiset arvostavat suomalaisen luonnon (siis teoriassa ja
> kyselyissä ja - valokuvankatselussa - ) korkealle.
Kyllä kyllä kyllä, ilman muuta. Mutta se, miten tulkitset sitä, mitä
vastaajat tarkoittavat sillä "Suomen luonnolla" ei ehkä sittenkään niin
itsestään selvästi ole oikea tulkinta.
Hyvä luontokuva? Se voi olla kansallismaisema tai se voi olla aurattu
hakkuaaukea. Se voi olla valkoselkätikka tai se voi olla juuri
muuttomatkalta palannut peippo. Miten se nyt ylipäätään on, tekkekö AIHE
kuvasta hyvän? Voiko ihan oikeasti olla niin, että vain Joren hyväksymät
aiheet voivat olla hyvä-huono kriteeri? Tai Sinun tai minun?
> Täysin oikeassa olet siinä, että "huh"-reaktio on täysin
> henkilökohtainen ja subjektiivinen, osaltani se olikin turhan halpa
> heitto mutten voinut vastustaa kiusausta. Ehkä saman asian voisi kääntää
> toisin päin; jos minun (tai kenen tahansa) reaktio johonkin aiheeseen on
> "huh", ei se kerro aiheesta tai genrestä mitään vaan ainoastaan
> reagoijasta.
Niin, olen ilman muuta samaa mieltä. Silloin kun huh tarkoittaa
kauhistusta ja silloin kun se tarkoittaa ihastusta.
> Harrastevalokuvaus on olennaisesti vapauden aluetta, kukin kuvatkoon
> lintuja, tähtiä, sambakarnevaaleja ja mitäikinä aivan vapaasti.
> Luontokuvilla toki on kantaa ottava genrensä ja hyvä että on ja se onkin
> mielestäni jo mielenkiintoisempaa.
> Kaikkiaan pointtini oli se, että luontokuvaus (monien muiden genrejen
> tavoin) on kovin kulttuurisidonnainen ja että kuvien arvioiminen
> pelkästään kuvina ei ehkä vie kovin pitkälle.
Tämä oli oikeastaan aika hankala heitto! Kuinka kuvia pitäisi arvioida?
Mitä kuvan arioinnissa SAA huomioida? Kuvaajan koulutuksen? Kuvaajan
taustan? Kuvaajan motiivin? Kuvan sommittelun? Kuvan värimaailman? Kuvan
kohteen erottumisen taustasta? Kuvaajaan kengännumeron?
Saako kuvasta pitää tai olla pitämättä perustelematta mielipidettään
(siis muaalla kuin sfnetissä)?