Valokuvaajan kuolema
Pertti Heikkinen
"Valokuvaus on nyt, digikameroiden yleistyttyä, surkeammassa tilassa
kuin koskaan, ammattivalokuvaaja väittää Mikko Paartolan moniäänisen
radiodokumentin alussa. ... Dokumentti antaa tilanteesta kiinnostavasti
keskustelevaisen, kuuntelijan omaa mielipiteenmuodostusta edistävän
kuvan, jossa yksikään näkökulma ei nouse hallitsevaksi." -HS
Yle Radio 1 tänään sunnuntaina 28.1.2007 klo 23.05.
Mika Yrjola
Heikki Heinonen
>Tiedoksi:
>
>"Valokuvaus on nyt, digikameroiden yleistyttyä, surkeammassa tilassa
>kuin koskaan, ammattivalokuvaaja väittää Mikko Paartolan moniäänisen
>radiodokumentin alussa. ... Dokumentti antaa tilanteesta kiinnostavasti
>keskustelevaisen, kuuntelijan omaa mielipiteenmuodostusta edistävän
>kuvan, jossa yksikään näkökulma ei nouse hallitsevaksi." -HS
Kriisiapua! :O
Tero Leponiemi
Dokkari on kuunneltavissa myös kokonaisuudessaan taustoineen netistä:
http://www.nettidokumentti.fi/?cat=11
Peltonen.V
uutta asiaa. Oli liiaksi mikserimies leikkinut äänillä sen sekotuksilla ja
muuntelulla.
äfbeekoo
"Pertti Heikkinen" <p...@iki.fi> kirjoitti
viestissä:ephput$obv$1...@nyytiset.pp.htv.fi...
aivan yksinkertaisesti paskaa - jos on totta että pokkareilla digikuvia
räpsivät heebot laukoo miljoonia turhia kuvia niin ei niiden perusteella
tarvi yleistää etteikö joku ottaisi kuvia päämääränään saada
kertalaukauksella halutunlainen kuva halutunlaisella sanomalla eikä myöskään
sitä että kaikki digikuvaajat jättää kuvansa mihin sattuu medialle
katoamaan...
P. Assi Kuvajainen
"valtaapitävien" tai "etuisuuksiaan vaalivien" toimesta.
Valokuvauksen alkutaipaleella muotokuvamaalarimestarit älähtivät
banderolleineen valokuvaamoja vastaan. Kuitenkin valokuva kehittyi ja
nyt digiaikana demokratisoitui.
Nyt suurena huolena esitetään tallenusmedian pysyvyys ja kuvien
reproaminen, vanhan toistoa ... Tokkopa se kuitenkaan on se
pääasiallinen huoli. Kuinka monet ehtoopuolen kuvaajat pelkäävätkään
ammattinsa kaikkoavan halpiskuvien massatuotantoon, kuvatoimistojen
weppikauppaan, ilmaisiin tusinanäpsyihin päivälehtien sivuille?
Mielestäni turha huoli sekin. Tekniikka vain muuttuu ja se varmasti
karsii aina huonoimmat pois ja mahdollistaa uudenlaisia huippukuvaajia.
Tavallisen matin-ja-maijan kuvasivuston säilyvyydellä on yhtä vähän
valokuvakehityksellistä arvoa kuin aikoinaan lukollisella päiväkirjalla
partion kesäleirin riennoista kaunokirjallisuuteemme.
Historia siis toistaa itseään valokuvauksessakin. Kuvat sinänsä eivät
toista itseään historiassamme vaan peilaavat aina aikakauttansa katsojan
ja kuvaajan silmin.
äfbeekoo
>>
> Niin ... kautta aikain on uutta tekniikkaa vieroksuttu. Joko
> "valtaapitävien" tai "etuisuuksiaan vaalivien" toimesta.
> Valokuvauksen alkutaipaleella muotokuvamaalarimestarit älähtivät
> banderolleineen valokuvaamoja vastaan. Kuitenkin valokuva kehittyi ja nyt
> digiaikana demokratisoitui.
> Nyt suurena huolena esitetään tallenusmedian pysyvyys ja kuvien
> reproaminen, vanhan toistoa ... Tokkopa se kuitenkaan on se pääasiallinen
> huoli. Kuinka monet ehtoopuolen kuvaajat pelkäävätkään ammattinsa
> kaikkoavan halpiskuvien massatuotantoon, kuvatoimistojen weppikauppaan,
> ilmaisiin tusinanäpsyihin päivälehtien sivuille?
> Mielestäni turha huoli sekin. Tekniikka vain muuttuu ja se varmasti karsii
> aina huonoimmat pois ja mahdollistaa uudenlaisia huippukuvaajia.
> Tavallisen matin-ja-maijan kuvasivuston säilyvyydellä on yhtä vähän
> valokuvakehityksellistä arvoa kuin aikoinaan lukollisella päiväkirjalla
> partion kesäleirin riennoista kaunokirjallisuuteemme.
> Historia siis toistaa itseään valokuvauksessakin. Kuvat sinänsä eivät
> toista itseään historiassamme vaan peilaavat aina aikakauttansa katsojan
> ja kuvaajan silmin.
Tottakai on ymmärrettävä tietynlaisten ammattiryhmien huoli
tulevaisuudestaan kun heidän ottamat kuvat eivät todellakaan ole enää niitä
ainoita tapahtumapaikalta otettuja saati ovatko aina edes parhaita
laadultaan tai kuvakulmiltaan - siellähän hyvinkin voi olla
wannabe-ammattikuvaaja olla tekemässä omaa kehitystyötään uran
urkenemiseksi...
Hyvänä esimerkkinä aiemmin kun omistin vielä ainoastaan kehittyneemmän
pokkarin mitä digikuvaamiseen tulee. Oli eräs paikkakunnalle merkittäväksi
muodostunut tulipalo jossa ammattikuvaaja ei oman aikaisemman toimintansa
vuoksi saanut lähellekään yhtä hyviä kuvauspaikkoja osakseen kuin itselläni
hyvien suhteiden avulla ja näin pääsin ottamaan aivan eri tasoisia
tilanneotoksia halutuista kuvakulmista ilman viranomaisten hätistelyjä ihan
luvan kanssa.
Kun jo aiemmin paikallisen painotuotteen päätoimittajan taholta oltiin kovin
rajuin sanakääntein minulle ilmoitettu amatöörikuvaajien kuvien
tarpeettomuudesta heillä ammattikuvaajan tuottaessa kaiken tarvittavan
materiaalin. Tuosta aiemmin mainitusta kuvaustapahtumasta valitsin pari
mielestäni osuvaa ruutua jotka "pilasin" käyttökelvottomaksi ja lähestyin
sähköpostitse kuvat liitteenä ja kiitin kohteliaasti luottamuksesta kun
paikallisen aviisin sivuilla oli suhteellisen tavallista kuvaa artikkelin
tueksi.
Vaikka oma kuvaamiseni ei välttämättä yllä mihinkään ylistettäviin
taitosuorituksiin niin siitä huolimatta teen töitä kehittääkseni
kuvaamistapahtumiani sillä tavalla että kuvan sisältö ja tekninen
onnistuminen saataisiin talteen kertaotoksella hallitusti ilman järjetöntä
räiskintää haarukoilla tai automatiikalla summittaisesti jonka jälkeen
yleensä voi vain todeta 1% kuvista onnistuneiksi ja siitäkin puuttuu vielä
se jokin ;)
Toisaalta on joitakin paikkoja joissa mielelläni käytän kolmen laukauksen
sarjaa ilman asetusmuutoksia saadakseni liikkuvasta kohteesta nopeita
peräkkäisiä kuvia jotta ainakin yhdessä on tuon kohteen asento tms.
järkevässä kohdassa. Tietysti kyseessä on tapahtuma jota ei voi kuvata
uudelleen ja liikkeen tuoma satunnaisuus luo riskin osua kertalaukauksella
juuri siihen väärään kohtaan saaden jopa irvokkaan ilmeen kuvalle.
Palatakseni aiempaan aiheeseen on selvää että tietynlaiset varmuuskopioinnit
ja järkevät tallennusmediat takaavat digikuvienkin säilymisen ja myöhemmän
käyttömahdollisuuden ihan kiitettävällä tavalla vaikkakin vaatii käyttäjältä
hieman enemmän vaivaa ja panostusta asiaan. Näinhän se on myös negojen ja
paperikuvienkin kanssa, ei niitä voi miten sattuu käsitellä eikä säilyttää
jos kuvia haluaa käyttää tai katsella aikojen kuluttua.
Etu digi-kuvaamisessa on selkeästi kustannusten laskeminen siinäkin
tapauksessa kun kuvia halutaan tehdä ihan paperikuviksi asti. nyt voidaan
varmuudella kehittää paperille vain ne kuvat jotka ovat toivotunlaisia eikä
tarvi maksaa labralle turhien kuvien tekemisestä. Toinen pointti on myös
kuvien mahdollinen muokkaaminen ennen paperille siirtoa - asia joka lienee
kirosana lähes kaikille perinteistä kuvaamista vakaasti ihannoiville.
Kuitenkin näen pelkästään hyvänä asiana kun voin tehdä vaikkapa yhteen
kuvaan esim. neljän kuvan sarjan joka kertoo tapahtuman etenemisen kätevästi
katsojalle niin että yhtä kuvaa katsomalla katsoja saa näppärästi koko
tapahtumasarjan nähtäväkseen ilman kuvien selaamista tai albumin sivujen
kääntelemistä.
Kuvien muokkaamisen helpotuttua tietokoneiden avulla on tietysti ajanut
siihen että kuvista tehdään jotain sellaista jota ne eivät yksinkertaisesti
ole, poistetaan kasvoilta vaikkapa ryppyjä, tehdään "kohotusleikkauksia"
tai poistetaan jotain epätoivottua materiaalia kuvasta korvaten sen jollakin
muulla jne. Tämä kaikki on sitten jo oma lukunsa joka jakaa taas kerran
kansan jyrkästi eri näkökulmiin varsin jyrkkine näkökantoineen.
pekka
* 1) Antiikin filosofit näkivät ihmisen autonomisena subjektina.
* 2) Albertin ikkuna teki hänestä oman ympäristönsä rakentajan.
* 3) Camera obscura tarkasteli ihmistä elävänä objektina.
* 4) Valokuvaus vieraannutti hänet kuolleeksi tutkimusnäytteeksi.
* 5) Digikuvaus on herättänyt ihmisen takaisin subjektiksi.
Jukina
Välttämättä tulee mieleen keskustelu vinyylin ja CD:n paremmuudesta
aikoinaan
Digitaalikuvaus antaa kaikille saman mahdollisuuden kuin
ammattikuvaajilla on ollut aina elikä rajoittamattomaan ruutumäärään.
Ennen ei harrastajalla ollut mahdollisuutta valottaa tilanteissa
moottoriperä laulaen kuten ammattikuvaajat tekivät. Filmi oli
yksinkertaisesti liian kallista. Sitten vain toimituksessa valittiin
kymmenien tai satojen kuvien joukosta se yksi onnistunut.
Digillä voit kuvata niin paljon kuin sielu sietää ja muistikortille mahtuu.
Kaikkein kallein kuvahan on se, mikä jää ottamatta.
Sinänsä taidekuva on ja elää edelleen filmillä ja diginä.
Nostalgiaa voi aina mennä haistelemaan studioon
J
Mikko Tapani Reinikainen
Jukina <mounta...@hotmail.com> wrote:
>Ennen ei harrastajalla ollut mahdollisuutta valottaa tilanteissa
>moottoriperä laulaen kuten ammattikuvaajat tekivät.
Hassu väite, jolla voi toki yrittää trollata esiin pari "kuolevan"
ammattikunnan edustajaa toistamaan teesejään.
>Sitten vain toimituksessa valittiin kymmenien tai satojen kuvien
>joukosta se yksi onnistunut.
Kun ne kaikki muut ammattikuvaajan kuvat olivat epäonnistuneita?
>Digillä voit kuvata niin paljon kuin sielu sietää ja muistikortille
>mahtuu.
Ja kovalevytallentimelle voi soittaa niin monta versiota Stairway to
heavenistä kuin sormet kestävät. Niistä voi sitten jälkikäsittelyssä
valita sen parhaan, maailmanluokan esityksen.
- Mikko Reinikainen
Jukka
on ollut aina elikä rajoittamattomaan ruutumäärään."
Tämähän on kiistaton digikuvauksen etu.
Toisaalta onko siinäkään mieltä, että samasta kohteesta on kymmeniä kuvia
PC:n kovalevyllä ja niitä esitellään vieraille. Kuka jaksaa katsoa kymmeniä
samanlaisia kuvia kerralla. Itse ainakin ole sen verran itsekriittinen, että
tuhoan "epäonnistuneet" otokset.
-Jukka
"Jukina" <mounta...@hotmail.com> wrote in message
news:xYGvh.85$xH3...@read3.inet.fi...
Timo Autiokari
> Jukina <mounta...@hotmail.com> wrote:
>> Ennen ei harrastajalla ollut mahdollisuutta valottaa tilanteissa
>> moottoriperä laulaen kuten ammattikuvaajat tekivät.
>
> Hassu väite
Ei lainkaan hassu eikä väite vaan fakta.
>> Sitten vain toimituksessa valittiin kymmenien tai satojen kuvien
>> joukosta se yksi onnistunut.
>
> Kun ne kaikki muut ammattikuvaajan kuvat olivat epäonnistuneita?
Epäonnistuneita siihen parhaaseen nähden.
>> Digillä voit kuvata niin paljon kuin sielu sietää ja muistikortille
>> mahtuu.
>
> Ja kovalevytallentimelle voi soittaa niin monta versiota Stairway to
> heavenistä kuin sormet kestävät. Niistä voi sitten jälkikäsittelyssä
> valita sen parhaan, maailmanluokan esityksen.
Pahasti ontuva vertaus. Mutta studioäänityksen kanssa on niin että ne
eivät yleensä mene kerralla purkkiin vaan esitykset leikataan/mixataan
kasaan, siis otetaan jokin kohta uusiksi niin monta kertaa että on hyvä.
Timo Autiokari
Mikko Tapani Reinikainen
Timo Autiokari <timo.au...@aim-dtp.net> wrote:
> > Jukina <mounta...@hotmail.com> wrote:
> >
> >> Ennen ei harrastajalla ollut mahdollisuutta valottaa tilanteissa
> >> moottoriperä laulaen kuten ammattikuvaajat tekivät.
>
Ammattikuvaajat eivät valottaneet moottoriperä laulaen kuin muutamissa
erikoistilanteissa. Normaalisti ammattikuvaaja ottaa kuvan oikealla
hetkellä. Mitä järkeä olisi ottaa samanlaisia kuvia epäoptimaalisilla
hetkillä?
> > Kun ne kaikki muut ammattikuvaajan kuvat olivat epäonnistuneita?
>
>Epäonnistuneita siihen parhaaseen nähden.
Kuvatoimittaja valitsee ammattikuvaajan onnistuneista kuvista juttuun
parhaiten sopivan kuvan. Tai näin sen ainakin pitäisi mennä.
>Pahasti ontuva vertaus. Mutta studioäänityksen kanssa on niin että ne
>eivät yleensä mene kerralla purkkiin vaan esitykset leikataan/mixataan
>kasaan, siis otetaan jokin kohta uusiksi niin monta kertaa että on hyvä.
Ok, vertaukseni ontuu, koska soittajana voi jopa kehittyä toistojen
avulla, mutta pelkkä kameran laukaisimen painelutiheyden kasvattaminen
ei kehitä kuin etusormen koukistajalihasta.
Harrastelija voi hyvinkin painiskella kuvaamisessaan sellaisten
ongelmien kanssa, kuten että tarkennus ei osu kohdalleen, oikean
valotuksen löytäminen ei onnistu tai kameran toimintojen aktivointi on
liian hidasta. Silloin tiettyjen perustekniikoiden mekaaninen
harjoittelu on tarpeen. Esimerkiksi manuaalitarkentaminen, kuvan
rajaaminen, oikean polttovälin valinta tai kameran säätöjen
valitseminen nopeutuvat harjoituksen myötä.
- Mikko Reinikainen
Osmo R
> Toisaalta onko siinäkään mieltä, että samasta kohteesta on kymmeniä kuvia
> PC:n kovalevyllä ja niitä esitellään vieraille. Kuka jaksaa katsoa kymmeniä
> samanlaisia kuvia kerralla. Itse ainakin ole sen verran itsekriittinen, että
> tuhoan "epäonnistuneet" otokset.
Esitys toki pitää tehdä erikseen valitsemalla sinne kohtuullinen
määrä otoksia. Jos on paljon kuvia samasta kohteesta ne voivat
olla kuivia yksinään katsottuna. Toisaalta nopeasti katsottuna ne
tuovat liikkeen esiin hidastetuna. Siis se, mikä on turha on
suhteellista. Toki selvästi epäonnistuneet kannattaa tuhota
etenkin jos on kuvasta parempi versio.
Osmo
Petri Lopia
Ja eikös tarkoitus ole käydä läpi ne useat samantyyliset kuvat ja valita
niistä paras/parhaat ja poistaa muut? Näin ainakin itse tuppaan tekemään.
--
Petri Lopia :: petri.RE...@iki.fi.invalid
Galapagos Island, Lightnings, StormChasing, Moon:
http://www.petrilopia.net/ http://www.pbase.com/whig/
Myydään: Helios Skyliner 200 + Kamera-adapteri + Plössl 32mm 1 1/4" + aurinkosuodin.
Antti Alhonen
> nyt digiaikana demokratisoitui.
Muuten voit olla mitä mieltä haluat, mutta haluaisin tietää, mitä
ihmettä oikein tarkoitat tällä demokratisoitumisella. Vähän selvennystä
siis pyytäisin.
--
Antti Alhonen.
simppa
En ole lukenut säiettä, mutta ilmeisesti sillä tarkoitetaan sitä, että
nyt kaikilla/useammilla on mahdollista kohtuullisin kustannuksin kuvata
ja myös saattaa kuvansa muiden nähtäväksi.
Antti Alhonen
> En ole lukenut säiettä, mutta ilmeisesti sillä tarkoitetaan sitä, että
> nyt kaikilla/useammilla on mahdollista kohtuullisin kustannuksin kuvata
> ja myös saattaa kuvansa muiden nähtäväksi.
Näin minäkin vähän arvelin, mutta ajattelin pyytää tarkennusta ennen
kuin ammun ajatuksen alas.
Eihän digikameroiden tulo ole valokuvauksen kustannuksia laskenut
kuin muutamissa erikoistapauksissa. Hinta tietysti riippuu aina siitä,
millä tavoitteilla kuvaa. Digikuvaus on edullisempaa vain, jos tekninen
laatu on toisarvoista (ts. halvat aloituskustannukset) ja kuvien valtava
määrä ensiarvoista.
Itse pidän päin vastoin mielenkiintoisena sitä, miten "demokraattinen"
filmi on. Halvimmassakin muutaman euron kertakäyttökamerassa tai
kirppikseltä haetussa pokkarissa on sama tai lähes sama "kenno" kuin
ammattilaisten käyttämissä laitteissa. Tekniikka on yksinkertaisuutensa
vuoksi edullista. Digillä aloitushankinnat ovat yhä yli tuhannen euron.
Filmi oli monelle perusräpsijällekin helppo ja edullinen tapa. Rahaa
kului ehkä muutama kymppi vuodessa ja kuvat sai saman tien säilyvinä
paperivedoksina.
Digitaalisuuden edullisuus on siis vain digiharhaa.
Sen sijaan kuvien saattamisenen muiden nähtäväksi on todella
helpottunut! Jos tätä tarkoitettiin "demokratisoitumisella", niin se
on aivan totta. Nyt on entistä helpompaa saattaa kuvansa massojen
nähtäville. Toisaalta realiteetit saattavat tässäkin iskeä kovasti,
sillä loppujen lopuksi moni ohittaa kuvat vain vilauksella, jos
niitä edes mistään intternetin kätköistä löytää.
--
Antti Alhonen.
Henrik Herranen
> Itse pidän päin vastoin mielenkiintoisena sitä, miten "demokraattinen"
> filmi on. Halvimmassakin muutaman euron kertakäyttökamerassa tai
> kirppikseltä haetussa pokkarissa on sama tai lähes sama "kenno" kuin
> ammattilaisten käyttämissä laitteissa. Tekniikka on yksinkertaisuutensa
> vuoksi edullista. Digillä aloitushankinnat ovat yhä yli tuhannen euron.
Öhöh köh köh... Joo, kyllähän tuhannen euron digikameroitakin on.
Niin on myös sadan euron ja kymmenen tuhanee euron laitteita. Miksi
digimaailmassa aloitushinta olisi väkisin yli tuhat euroa, kun
aivan käyttökelpoisen peruskameran saa reilulla satasella? Ei
filmipokkareissa sen parempia tai valovoimaisempia objektiiveja
ollut, eikä 400 ASAn filmistä kovin isoja kuvia kannattanut teettää.
Toki kertakäyttökamera on digikameraa halvempi, ja sillä voi
kauniina kesäpäivänä saada aivan käyttökelpoisen kymppikuvan.
Toisaalta satasen digikameralla tekee jo aika paljon muutakin,
jos vain kiinnostusta riittää.
> Filmi oli monelle perusräpsijällekin helppo ja edullinen tapa. Rahaa
> kului ehkä muutama kymppi vuodessa ja kuvat sai saman tien säilyvinä
> paperivedoksina.
Filmin kehitys oli kovin monille kuvaajille niin suuri psykologinen
este, että filmi kehitettiin juhannuksena ja jouluna - jos silloinkaan.
Vain jotkut harvat harrastajat kuvasivat yli kymmenen rullaa vuodessa.
Nyt taas kenellä tahansa on mahdollisuus harjoitella ja opetella
loistavaksi kuvaajaksi, koska hankala ja aikaa vievä kuvien
kehityssykli jää kokonaan pois. Toki tämä ei tee kaikista parempia
valokuvaajia - suurin osa kuvaajista, kuvista, kohteista ja
rajauksista on edelleenkin sairaan tylsiä. Mutta se mahdollistaa
kaikkein mielenkiintoisimman asian kuvauksessa: kokeilut.
Moni on myös löytänyt kuvaajan itsestään digikameroiden ansiosta. En
minäkään ehtinyt kuvata kuin kymmenkunta rullaa 35 vuoden aikana
filmiaikana. Sen sijaan digikauden aikana olen saanut aikaiseksi
valtavan määrän kuvia, joita ei filmiaikana olisi tullut edes mieleen
yrittää. Internet-gallerioista näkee, etten ole tässä mitenkään yksin.
(Siitä voidaan sitten keskustella, tarvitseeko joka kuva yliprosessoida
joka akselin suhteen, mutta se on jo toinen juttu.)
Kyllä se niin vaan on, että digikamera on demokratiosinut kuvauksen,
ja suurin syy tähän on epäonnistuneen kuvan poiston helppouden
aiheuttama kuvauskynnyksen selkeä lasku. (Ja tämähän vaikuttaa niin
hyvässä kuin pahassakin.)
- Henrik
--
Good signatures never die, they just fade away
Mika Yrjola
> vuoksi edullista. Digillä aloitushankinnat ovat yhä yli tuhannen euron.
Tähän täytyy sinänsä vastarannankiiskeillä sen verran, että varsinkin
ostamalla jonkin käytetyn digirungon ja vaikka pari
kiinteäpolttovälistä putkea lienee aivan mahdollista jäädä selvästi
alle tuhannen euron hintoihin. Muutaman vuoden takaiset digirungot
eivät ole teknisesti mitenkään mielettömästi nykyisiä huonompia ja
niillä on luultavasti vielä monta käyttövuotta edessä, ellei edellinen
omistaja ole ottanut todella suuria määriä kuvia tai kohdellut niitä
ylipäänsä kovin kaltoin.
> Digitaalisuuden edullisuus on siis vain digiharhaa.
Onhan tuossakin totuutta kieltämättä; vaikka yksittäisten kuvien
ottaminen on halpaa, alkuinvestointeihin voi saada rahaa palamaan
komeasti.
Antti Alhonen
> Öhöh köh köh... Joo, kyllähän tuhannen euron digikameroitakin on.
> Niin on myös sadan euron ja kymmenen tuhanee euron laitteita. Miksi
> digimaailmassa aloitushinta olisi väkisin yli tuhat euroa, kun
> aivan käyttökelpoisen peruskameran saa reilulla satasella? Ei
Ei toki aloitushinta välttämättä ole yli tuhatta euroa. Sanoinkin, että
digikuvaus tulee erityisesti halvemmaksi niille, joille korkea tekninen
laatu ei ole ensiarvoisen tärkeää (toisin sanoen se sadan euron kamera
kelpaa) mutta toisaalta kuvien määrä on tärkeää. Kaikki siis oli
sanottu, lue kokonaan kantani.
> Toki kertakäyttökamera on digikameraa halvempi, ja sillä voi
> kauniina kesäpäivänä saada aivan käyttökelpoisen kymppikuvan.
> Toisaalta satasen digikameralla tekee jo aika paljon muutakin,
> jos vain kiinnostusta riittää.
Esimerkkejä löytyy laidasta laitaan. Isäni kuvasi merkittäviä
muistoja keskivertopokkarilla (jonka automaattivalotus on näköjään
toiminut hyvin) diafilmille, ja nyt katsottuna vastaavaan tekniseen
esitykseen vaadittaisiin digitaalitekniikalla jopa kymmeniätuhansia
euroja (mm. huippukallis projektori). [Ja toivon, ettei tarvitse ruveta
vänkäämään niistä teknisistä yksityiskohdista, jotka määrittävät kalliin
projektorin tarpeen, eiköhän jokainen tiedä diafilmin ominaisuudet
tai tarvittaessa selvitä ne.]
Käyttötarkoituksista riippuen voidaan todistaa digitekniikka
halvemmaksi tai filmitekniikka halvemmaksi. Pointtina oli siis sanoa,
että hinnan puolesta digitekniikka ei ole demokratisoinut yhtään
mitään. Joskus jopa päin vastoinkin.
> Filmin kehitys oli kovin monille kuvaajille niin suuri psykologinen
> este,
Tokkopa tällöin on kovin suurta innostusta ottaa kuviakaan, jos
niiden saattaminen katseltavaan muotoon on psykologinen este.
Minulle kuvaustapahtuma on mukava kokemus ja siitä saatava kuva
on palkinto, jonka saamista malttaa jopa odottaa.
Onko tämä oleellisesti eri asia verrattuna siihen, että on matkalla
digikameran kanssa ja joutuu odottamaan kotiinpääsyä, että näkee
kuvat kunnolla tietokoneella?
Digillä täytyy mennä tietokoneen ääreen. Se voi vastaavasti olla
joillekuille kynnys samaan tapaan kuin sinulle on filmin kehitys. Heillä
vaihtoehtona onneksi säilyy muistikortin vieminen "kehitettäväksi"
paperikuvia varten.
> Vain jotkut harvat harrastajat kuvasivat yli kymmenen rullaa vuodessa.
Miksipä tarvitsisikaan kuvata enempää.
> Nyt taas kenellä tahansa on mahdollisuus harjoitella ja opetella
> loistavaksi kuvaajaksi, koska hankala ja aikaa vievä kuvien
> kehityssykli jää kokonaan pois.
Näin toki teoriassa. Toteutuuko tämä käytännössä? Todellisuudessa
ihminen on aika hyvä oppimaan rauhallisella tahdilla, pitkällä
aikavälillä.
Ja on aika turhaa puhua siitä, kuinka kenellä tahansa on mahdollisuus.
Mahdollisuus on ollut kenellä tahansa filmiaikanakin. Tämän
mahdollisuuden on kovin harva hyödyntänyt niin filmi- kuin
digiaikanakaan.
> rajauksista on edelleenkin sairaan tylsiä. Mutta se mahdollistaa
> kaikkein mielenkiintoisimman asian kuvauksessa: kokeilut.
Itse siirryin digistä filmiin päästäkseni tekemään enemmän kokeiluja,
sillä olen aivan samaa mieltä niiden mielenkiintoisuudesta.
Kokeiltavaa totta vie on enemmän; voihan kameraan vaihtaa muutamalla
eurolla uuden huippulaatuisen "kennon" ja on varaa mistä valita.
On jo kokonaan eri maailmansa kuvata värinegatiivia, itse kehitettävää
ja vedostettavaa mustavalkonegatiivia tai diaa, joka on kuin elokuvaa
kuvaisi, lopputuloksen puolesta siis. Ja tästä vasta alkavat kokeilut.
Ainoa "haittapuoli" voisi olla se, että kokeilujen tuloksia ei näe heti
vaan niitä joutuu odottamaan. Psykologisessa mielessä tämä odottelu
tekee ainakin minulle ihan hyvää. Eli onko kyseessä sittenkään
haittapuoli, kuten ehkä _loogisesti_ ajatellen on. Mutta valokuva
on ennen kaikkea ihmisen psykologiaa, ei matematiikkaa.
Digillä kuvatessani lopputulokset, kuvat, jäivät lojumaan jonnekin
enkä niitä juuri kriittisesti arvioinut. Tämä johtuu osin juuri
kuvaamisen nopeudesta ja helppoudesta sekä kuvien suuresta määrästä.
Kuvia ei tule odotettua. Ja mikäpä olisi mukavampaa kuin kivan asian
odottaminen. Joulupukin odottaminen lapsena. Ja lahjojen. Näin
toimii minun psykologiani; sinulla asia voi olla toki eri tavalla.
On syytä ymmärtää molemmat puolet, ja kyllä minä ihan hyvin sinunkin
kantasi ymmärrän.
> Moni on myös löytänyt kuvaajan itsestään digikameroiden ansiosta. En
Sen olen huomannut, ja vaikka tulokset ovat usein ihan hirveitä, niin
joskus ne ovat mukavan mielenkiintoisia. Eli olet kyllä aivan oikeassa.
> minäkään ehtinyt kuvata kuin kymmenkunta rullaa 35 vuoden aikana
> filmiaikana. Sen sijaan digikauden aikana olen saanut aikaiseksi
> valtavan määrän kuvia, joita ei filmiaikana olisi tullut edes mieleen
> yrittää.
Tätä en kiistä, joillakin on käynyt näin ja hyvä se. Mutta kannattaa
muistaa, että joillain on käynyt toisinkin päin.
> Internet-gallerioista näkee, etten ole tässä mitenkään yksin.
Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Tulee esille tyylikkäitä perus
lomakuvasta poikkeavia otoksia. Kokeiluja. Polarisaatiosuotimia.
Pitkällä valotusajalla kuvattua vettä. Makrokuvia ötököistä. Monet
hienoja otoksia ja kieltämättä kokeilua kuvaajan omalla mittapuulla. Ja
ovat ne monet todella hienoja, mutta jotain tiettyä särmää jään
kaipaamaan. Useimmat kokeilevat samalla tavalla kuin muutkin
kokeilevat.
Ehkäpä tämä on jopa kuvien julkisuuden varjopuoli. Palautteen saaminen
on hyvä puoli, mutta monet pyrkivät aktiivisesti ottamaan samanlaisia
kuvia kuin nettikollegansa. Ennen yhteys oli vähäisempi, jolloin
ehkä omaperäisyys saattoi joillain henkilöillä korostua enemmän.
> Kyllä se niin vaan on, että digikamera on demokratiosinut kuvauksen,
> ja suurin syy tähän on epäonnistuneen kuvan poiston helppouden
> aiheuttama kuvauskynnyksen selkeä lasku.
Mutta onko se "demokratiaa" (koko sanavalinta on alun perinkin vähän
ontuva, mutta uskon että kaikki ymmärtävät sen tässä samalla tavalla
joten käytettäköön), että kaikki kuvaavat paljon? Eikö tätä
demokratiaa pikemminkin olisi se, että kaikilla on mahdollisuus
ottaa hyviä kuvia suhteellisen helposti? Tässä mielessä ei mitään uutta
ole tapahtunut. Filmikuvaus oli ihan yhtä helppoa kuin digikuvaus,
eri asia sitten kuvien digitoinnin kanssa, mistä lisää seuraavaksi.
Se demokratisoituminen on tapahtunut mielestäni internetin ja
kamerakännyköiden jne. ansiosta. Ja digikameroiden siinä mielessä, että
kynnys siirtää kuvat internetiin on selvästi laskenut. Vaikka
filmiaikanakin oli varsin helppoa kuvata filmi ja hakea valmiit kuvat
verrattain edullisesti kehittämöstä, joita oli ja on yhä joka nurkassa,
aivan eri asia oli saattaa kuvat ihmisten nähtäville julkisesti. Tässä
suhteessa digikamerat ovat tehneet mullistuksen. Ja ehkäpä
demokratisoineet kuvauksen.
Sen haluan tyrmätä, että demokratisoituminen olisi tapahtunut
hintojen myötä. Monet nyt digiaikana kuvauksesta innostuneet (tarkemmin
ne, joiden kuvaus on mukamas digikuvauksen tuoman demokratisoitumisen
ansiota) ovat tuhlanneet uusiin digilaitteisiin rahaa ihan samalla
tavalla, jotkut ehkä vähän vähemmän, monet ehkä paljonkin enemmän, kuin
mitä olisivat vastaaviin filmilaitteisiin, filmiin ja kehityksiin
yhteensä käyttäneet. Ei sillä, että tässä rahan kulumisessa olisi mitään
pahaa, mutta tämä on syytä hyväksyä tosiasiana eikä hehkuttaa, kuinka
valtavasti digi on säästänyt ihmisten rahoja ja sen takia
demokratisoinut kuvauksen.
Ääriesimerkkinä tietysti köyhät maat, joissa ihmisillä ei ole toivoakaan
digikuvauksesta mutta filmikuvaukseen on mahdollisuus. Voisi sanoa,
että digi on rikkaille halpaa ;-).
[kuvauskynnyksen selkeä lasku:]
>(Ja tämähän vaikuttaa niin
> hyvässä kuin pahassakin.)
Onneksi tästä ei tarvitse väitellä :-).
--
Antti Alhonen.
Juha N.
"Janne Pa" <ver...@gmail.com> wrote in message
news:3f0fs2telmab0nk88...@4ax.com...
> On 05 Feb 2007 20:36:22 +0200, Henrik Herranen
> <leo...@pepper.modeemi.cs.tut.fi> wrote:
>
>> Moni on myös löytänyt kuvaajan itsestään digikameroiden ansiosta. En
>> minäkään ehtinyt kuvata kuin kymmenkunta rullaa 35 vuoden aikana
>> filmiaikana. Sen sijaan digikauden aikana olen saanut aikaiseksi valtavan
>> määrän kuvia, joita ei filmiaikana olisi tullut edes mieleen yrittää.
>> Internet-gallerioista näkee, etten ole tässä mitenkään yksin.
>
> monia tuhansia kuvia? Minä olisin paljon otetumpi, jos joku olisi
> onnistunut ottanut viisikymmentä "hyvää" (suhteellinen käsite) kuvaa
> viidestäkymmenestä otetusta kuvasta.
Koska sananlasku harjoitus tekee mestarin, pätee aika monen ihmisen
kohdalla. Sitten ovat erikseen nuo mestarit jo syntyessään.
Antti Alhonen
> Koska sananlasku harjoitus tekee mestarin, pätee aika monen ihmisen
> kohdalla. Sitten ovat erikseen nuo mestarit jo syntyessään.
Harjoitus tekee mestarin vain, jos harjoituksesta saa palautetta,
itseltä tai muilta.
Minä en digillä saanut palautetta itseltäni enkä muilta. Mutta ehkä
joillain on tilanne sitten erilainen. Toivottavasti.
--
Antti Alhonen.
Pasi Savolainen
Kai sinä nyt omia kuviasi katsoit?
Niin mukavaa kuin se onkin saada kuvistaan palautetta 'hyvä, olisi näin
mielenkiintoisempi' etc. niin _harrastuksessa_ tärkein asia _minulle_ on
että tykkää itse. Minä olen melko hyvin tietoinen niistä asioista jotka
eivät minulta oikein onnistu ja yritän kehittää sitten niitä -
harjoittelemalla, yrittämällä uudestaan ja uudestaan.
Muilta saamani palaute ei taas ole herättänyt mitään mielenkiintoa
lähteä kehittymään sinne suuntaan, koska se ei ole ollut
mielenkiintoista/aikani arvoista (en siis tarkoita ettäkö ihan kaikki
palaute on mennyt ohi omien kiinnostusten, vain suurin osa).
--
Psi -- <http://www.iki.fi/pasi.savolainen>
Antti Alhonen
> Kai sinä nyt omia kuviasi katsoit?
Digin kanssa vilkaisin. En katsonut kunnolla. En saanut siitä katselusta
haluamaani iloa.
Minusta on nautinnollista kuvata, koska se on käsityötä ja sommittelua.
Kuvat tulevat sitten palkintona. Täysin päinvastaisesti tykkään
esimerkiksi ohjelmoida eli koodata tietokoneella. Mutta en tykkää
yhdistää näitä, siis katsoa kuvia tietokoneella, en saa siitä haluamaani
nautintoa. Paperikuviksi teettäminen on toki yksi vaihtoehto, mutta
mieluummin kuvaan diaa ja mustavalkoista negaa itse pimiössä
käsiteltäväksi. Se on aineellista, ja näiden kuvien käsittely käsin
tuottaa iloa, ja siinä samalla tulee katsottua niitä kuviakin aivan eri
tavalla. Esimerkiksi dia on kuin elokuvan ruutu, ja vastaa usein
monta minuuttia elokuvaa.
> niin _harrastuksessa_ tärkein asia _minulle_ on
> että tykkää itse.
Samoin, se on minullekin ensisijaista. Ja tämä tykkääminen lähtee
minulla jo siitä käsinkosketeltavuudesta. Syy, miksi pidän myös
yksinkertaisen, mekaanisen järjestelmäkameran käyttöä jännittävänä
kokemuksena joka kuvan yhteydessä.
--
Antti Alhonen.
Juha N.
"Antti Alhonen" <antti.alhonen@tut_poista_tama.fi.invalid> wrote in message
news:eqac2e$h17$1...@news.cc.tut.fi...
Näinhän se on, palautetta, mutta silti pitää harjoitella, mä en ole
onnistunu aina kummiskaan heti seuraavalla kuvauskerralla jostain syystä
saamaan heti uutta huippukuvaa, vaikka joku yhtä kuvaa olikin erehtynyt
kehumaan. Opiskelijana ei ollut filmillä varaa harjoitella, digillä on
tullut juuri harjoiteltua aika paljon juuri sen harjoittelun halpuuden
takia. Hidas oppimaan varmaankin, mutta en pidä itse pahana, että tuhlaan
paljon muistikorttia. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa.