Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Helsingin MP-näyttely peruttu

4 views
Skip to first unread message

Janne

unread,
Oct 21, 2009, 8:10:47 AM10/21/09
to
TIEDOTE 21.10.2009

Helsingin Messukeskuksen moottoripyörätapahtuma siirtyy vuodelle 2011

Helsingin Messukeskuksessa helmikuulle 2010 suunniteltu MP10
Moottoripyöränäyttely, siirtyy vuodelle 2011. Koska helmikuun
tapahtumaa ei pystytä sellaisenaan järjestämään, tarjoaa Suomen Messut
moottoripyöräkansalle korvaavan tapahtuman 22.-23 toukokuuta.
Tapahtuma tulee keskittymään harrastepyöräilyyn ja paikan päälle
pääsee omalla pyörällä.

Moottoripyöräalalla haasteelliset ajat

Vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana moottoripyörien myynti on
vähentynyt 31 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna ja mopoissakin
pudotus on ollut 17 prosenttia. Tämä vaikuttaa luonnollisesti
yritysten mahdollisuuksiin osallistua messuille.
Tärkeänä tekijänä on ollut myös moottoripyörävalmistajien päätös
jättää nyt kaikki messut väliin ja siksi alan messut maailmalla yksi
toisensa jälkeen on jouduttu siirtämään tai perumaan. Merkittävistä
eurooppalaisista messuista järjestettiin ainoastaan Eicma Milanossa ja
sekin selkeästi supistuneena osan japanilaismerkeistä jäätyä messuilta
pois.
Vaikka Helsingin moottoripyöränäyttely pyrittiin viimeiseen asti
toteuttamaan yhtä kattavasti kuin aiempina vuosina, ei suurin osa
maahantuojista kuitenkaan voinut sitoutua osallistumaan tapahtumaan.
Alan toimijat ja Suomen messut halusivat pitää kiinni laadukkaan
tapahtuman toteuttamisesta ja siksi helmikuun näyttely jää nyt väliin.

Toukokuussa päristellään Helsingin Messukeskukseen

Toukokuun tapahtumaan moottoripyöräilyn ystävillä on mahdollisuus
saapua omilla pyörillään. Pyöriä on siis näytillä jo Helsingin
Messukeskuksen parkkipaikalla. Kelien puolesta myös koeajotilaisuudet
ovat mahdollisia ja Messukeskukseen tulee myös uusia tehdasmalleja.

Toukokuun tapahtumassa toteutetaan rakennettujen pyörien näyttely ja
paikan päällä on mahdollisuus tehdä tarvike- ja varustehankintoja.
Moottoripyöräilyn ystävät eivät siis jää ilman omaa tapahtumaa, vaan
Helsingissä löytyy kiinnostavaa koettavaa ja nähtävää myös vuonna
2010.

Katseet vuoteen 2011

Suomen Messut pyrkii yhdessä alan toimijoiden kanssa keräämään voimia
vuoden 2011 moottoripyöränäyttelyä varten. Helmikuussa järjestetty
tapahtuma on perinteisesti aloittanut kevään myynnin ja pidentänyt
omalta osaltaan myyntisesonkia, kertoo alan merkittävimmistä
yrityksistä muodostuvan MP Moottoripyöränäyttelyn näyttelytoimikunnan
puheenjohtajana toimiva Matti Koivisto All Right Europe Oy:sta. Ala ja
Suomen Messut keskittävät nyt katseensa MP-messujen toteuttamiseksi
laadukkaana vuonna 2011.

Drago

unread,
Nov 4, 2009, 1:40:53 PM11/4/09
to

Kuulemma kustannukset eivät kuitenkaan olleet se oikea syy. Oikea syy
oli se että Suomen Messut on tehnyt tapahtumasta kaljanjuontia ja
tetuli -juttuja ja tunnelma on mennyt wannebee motoristien tulon myötä
jonnekin muualle.
Jokainen arvioikoon kumpi on totta.
Jukka

Janne Tervola

unread,
Nov 4, 2009, 3:55:50 PM11/4/09
to
Drago kirjoitti:

> Kuulemma kustannukset eiv�t kuitenkaan olleet se oikea syy. Oikea syy
> oli se ett� Suomen Messut on tehnyt tapahtumasta kaljanjuontia ja
> tetuli -juttuja ja tunnelma on mennyt wannebee motoristien tulon my�t�


> jonnekin muualle.
> Jokainen arvioikoon kumpi on totta.

Meinaatko, ett� MP10-tapahtuman n�ytteilleasettajahinnat olivat
kohtuulliset?

--
Janne

saar...@hotmail.com

unread,
Nov 10, 2009, 12:16:35 PM11/10/09
to
On 4 marras, 22:55, Janne Tervola
<janne.tervolaOTAPPAP...@kolumbus.fi> wrote:

> Meinaatko, että MP10-tapahtuman näytteilleasettajahinnat olivat
> kohtuulliset?


Saavatkohan näytteilleasettajat osaansa näyttelyn pääsylipputuloista
vai meneekö koko potti Suomen Messuille?

T. Jari

Vahis

unread,
Nov 10, 2009, 1:22:15 PM11/10/09
to

Messut ottaa hillot pois näytteilleasettajilta kaikkialla.
Mistä idea, että näytteilleasettaja jotain lipputuloja saisi?

Asiakkaiden kutsuvierasliputkin pitää nekin ostaa halliyhtiöltä.
Lehdistökeskus tarjoiluineen menee sekin näytteilleasettajien pussista.

En muista miten oli Pasilassa, mutta yleensä osastollakin vieraille menevät
mahdolliset tarjoilut pitää ostaa messuhallilta, mitään ei saa yleensä itse
sinne tuoda.

Mitään kilpailua ei tarjoamuksissa ole, halleilla on hinnat "kohillaan".

Olen myös joskus jossain joutunut ostamaan hallilta esim teippiä tai muuta
pikkutarviketta standille. On ollut kohillaan nekin.

Messuaminen on kyllä sen hintaista, että myyntiä pitää
tulla kokolailla kulujen kattamiseksi.
Messut ovat myyjille todella iso kustannus.

Tehtailla on tietenkin näyttelybudjetit, joilla maahantuojia autetaan,
maahantuojat tukevat hekin myyjäverkostoaan.

Mutta olitpa sitten missä kohtaa ravintoketjua tahansa, kulut on kovat.

Vahis
--
"Sunrise 8:09am (EET), sunset 3:58pm (EET) at Espoo, Finland (7:49 hours daylight)"
http://waxborg.servepics.com
Linux 2.6.25.20-0.5-default #1 SMP 2009-08-14 01:48:11 +0200 x86_64
8:05pm up 11 days 1:06, 11 users, load average: 0.32, 0.18, 0.28

saar...@hotmail.com

unread,
Nov 10, 2009, 2:28:59 PM11/10/09
to
On 10 marras, 20:22, Vahis <waxb...@gmail.com.invalid> wrote:

> Mistä idea, että näytteilleasettaja jotain lipputuloja saisi?


No tulipa vaan mieleen, että ilman näytteilleasettajiahan
ei olisi koko messuja...

T. Jari

Vahis

unread,
Nov 10, 2009, 11:16:42 PM11/10/09
to

Kuten nyt ilmeisesti kävikin.
Panostuksen ei katsottu vastaavan tuottoja.

Vahis
--
"Sunrise 8:11am (EET), sunset 3:56pm (EET) at Espoo, Finland (7:45 hours daylight)"


http://waxborg.servepics.com
Linux 2.6.25.20-0.5-default #1 SMP 2009-08-14 01:48:11 +0200 x86_64

6:15am up 11 days 11:16, 11 users, load average: 0.37, 0.37, 0.33

Jukka Vehkaoja

unread,
Nov 12, 2009, 2:06:41 AM11/12/09
to
Janne Tervola kirjoitti:
Ei kuulemma olisi ollut hinnoista kiinni vaikka suolaisia ovatkin.
Moottoripy�r�kauppiaat on tehny yhdess� p��t�ksen j��d� pois eiv�tk�
osallistu Lahdenkaan messuille. Jos joku j�lleenmyyj� esittelee py�ri�
niin se on ainoa taso. Helsingin messuja kritisoitiin nimenomaan tuosta
hulabaloosta ja tunnelman h�vi�misest� ja my�skin siit� ettei siell� voi
esim. myyd� mit��n. N�in kerrottiin mulle. Se on eri juttu sitten kuinka
toisia nuo v�itteet ovat.
Jukka

Anssi Saari

unread,
Nov 17, 2009, 2:11:59 PM11/17/09
to
Jukka Vehkaoja <jukka.v...@gmailPOISTA.com> writes:

> Helsingin messuja kritisoitiin nimenomaan tuosta hulabaloosta ja
> tunnelman h�vi�misest� ja my�skin siit� ettei siell� voi esim. myyd�
> mit��n. N�in kerrottiin mulle. Se on eri juttu sitten kuinka toisia
> nuo v�itteet ovat.

Mik�s t�� idea on ett� messuilla ei muka voisi myyd� mit��n? Kyll�
tuolla digiexpo/skiexpo messuilla ainakin on myyty kamaa vaikka
kuinka.


Jari L

unread,
Nov 18, 2009, 2:05:06 AM11/18/09
to
Jukka Vehkaoja kirjoitti:


Keleen vanne-B motoristit, oikeat messut pit�is pit�� jossain korvessa
ja sinne sais tulla ainoastaan mopolla, ja mieluiten marraskuussa ja
arkip�iv�n� niin kaikki joutavat kes�sunnnuntaiajelijat j�is pois.


Voihan se myyminenkin olla vaikeaa kun kaikenmaailman hulabaloomyyj�t
myy samaa tavaraa puolet halvemmalla.

Jukka Vehkaoja

unread,
Nov 18, 2009, 9:43:35 AM11/18/09
to
Anssi Saari kirjoitti:
Expoista en tied�, mutta MP-messuilla ei maahantuojan st�ndill� voi
myyd� mit��n. Myynti� varten on erikseen hallit joissa sitten myyd��n
liekitetty� nahkaa ja muuta maan ja taivaan v�lilt�. Eli just sit�
wannabeekamaa.
Jukka

Tero

unread,
Nov 18, 2009, 11:55:48 PM11/18/09
to


http://www.lahdenmpnayttely.fi/

Tero
--
Viesti p�iv�ss� pit�� S�hmin hengiss�


Kimmo Sundström

unread,
Nov 19, 2009, 2:02:56 PM11/19/09
to
N�inkh�n pit�isi sitten tuonne kipaista, vaikka l�yt�isi uuteen py�r��n
jotain kivaa kilkett�.

Kimmo, ZRX

Tero kirjoitti:
> http://www.lahdenmpnayttely.fi/
>
> Tero

0 new messages