Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

kestävä näppäimistö

19 views
Skip to first unread message

JiiHoo

unread,
Apr 1, 2013, 10:39:13 AM4/1/13
to
Tsekataanpa ett� onko t�m� ryhm� edes suunnilleen hengiss� ja viel�k�
on tiet�ji� linjoilla.

Alan saada tarpeekseni n�iden rimpulan�pp�imist�jen kanssa. Nyt on
k�yt�ss� Logitechin 250 Deluxe ja sit� ennen Microsoftin digital media
pro n�ppis.

Kumpikin n�ppis oli/on parin vuoden k�yt�n j�lkeen ihan kulahtanut ja
n�pp�inhatuista on merkit pyyhkiytyneet pois.

Seuraavaksi aion satsata varmasti kest�v�mp��n n�ppikseen.

Ajatuksissa on ollut hommata Corsair Vengeance K90 l�hinn� n�iden
ominaisuuksien vuoksi:
- Runko alumiinia.
Pit�isi kest�� n�tinp�n� hiukan kauemmin kuin n�m� halvasta muovista
tehdyt paskal�j�t.
- N�pp�inten merkinn�t on toteutettu laseretsauksella.
Merkint�jen pit�isi kest�� hiukan kauemmin kuin normaalin�ppisten,
joiden merkinn�t ovat jo vuoden p��st� kuluneita.

Kyseess� on my�s mekaaninen n�ppis, joka ei kyll� itselleni ole
v�ltt�m�t�n. Kyll� n�m� kalvon�ppiksetkin kelpaisivat, jos joku tekisi
sellaisiakin kunnon osilla.

Eli l�ytyyk� mist��n alumiinirunkoista n�ppist�, jossa on kunnon
kest�v�t n�pp�inhatut?

Runko voi olla muovia, jos on varmuus siit�, ett� se muovi on jotain
parempilaatuista eik� sit� halvinta paskaa mit� ne k�ytt�� kaikkialla.

--
#######################################
K��k! Oletko n�hnyt kamalampaa sigua?
#######################################


nichol...@hotmail.com

unread,
Apr 20, 2013, 11:35:14 AM4/20/13
to
maanantai, 1. huhtikuuta 2013 17.39.13 UTC+3 JiiHoo kirjoitti:
>
> Runko voi olla muovia, jos on varmuus siit�, ett� se muovi on jotain
>
> parempilaatuista eik� sit� halvinta paskaa mit� ne k�ytt�� kaikkialla.
>
>
>
> --
>
> #######################################
>
> K��k! Oletko n�hnyt kamalampaa sigua?
>
> #######################################

Minulla on käytössäni v. 1996 ostettu Keytronic. Sen kaapeli on AT-liittimellä, mutta sovitinkappaleen kautta toimii pienessä PS/2-liittimessä. Tuo nimitys on tullut IBM PS/2-tietokoneelta, josta kukaan ei oikein ei ollut varma, mikä se on.

Keytronic on loistava näppis. Reilu kooltaan ja tuntumaltaan kirjoituskonemainen. Vaikka muutamat näppäimet on vähän kiillottuneet, kirjaimet erottuu kuin uutena. Muita samaan yltäneitä oli C64, Atari ST ja Macintosh. Commodoren 8-bittiset oli paksuja lankkuja, mutta sen ongelman ratkaisi paksu lankku koneen edessä. :-)

Mistä Keytroniceja saa? Suomessa ei ilmeisesti mistään, ei ainakaan uutena. Mitä iloa kirjoituksestani sitten on? Herättää ajatuksia WTO-vapaakaupasta.

Suositukseni on langallinen Logitech-näppis. Se ei ole Keytronic, mutta silti paras nykyisin Suomessa myytävistä.


--
"Kun on kerran sota, niin soditaan sitten" - A. F. Airo

nichol...@hotmail.com

unread,
Apr 24, 2013, 8:23:59 AM4/24/13
to
maanantai, 1. huhtikuuta 2013 17.39.13 UTC+3 JiiHoo kirjoitti:


> Runko voi olla muovia, jos on varmuus siit�, ett� se muovi on jotain
>
> parempilaatuista eik� sit� halvinta paskaa mit� ne k�ytt�� kaikkialla.
>
>
>
> --
>
> #######################################
>
> K��k! Oletko n�hnyt kamalampaa sigua?
>
> #######################################

Ainoa tietämäni alurunkoinen näppis on Apple Machintosh-tietokoneissa. Se on aika läppärimäinen ja muutenkin erikoinen.

Sen valmistaja sattuu olemaan muuan Key Tronic. En tiedä miksi Key Tronicin näppiksiä ei enää myydä Suomessa. Ne olivat aina parhaita kaikista. Ulkomaisesta verkkokaupasta voisi kokeilla, jos netistä uskaltaa tilata jotain.

Nettikauppaan liittyy aika paljon ongelmia, kuten kadonneita tai vääriä tuotteita (huonosti palkatut työntekijät ei nakkaa paskaakaan). Myös kuljetuksiin sisältyy riskejä.


--
"Kun on kerran sota niin soditaan sitten" - A. F. Airo

JiiHoo

unread,
Apr 24, 2013, 10:48:48 AM4/24/13
to
nichol...@hotmail.com presented the following explanation :
> maanantai, 1. huhtikuuta 2013 17.39.13 UTC+3 JiiHoo kirjoitti:
>
>
>> Runko voi olla muovia, jos on varmuus siit�, ett� se muovi on jotain
>>
>> parempilaatuista eik� sit� halvinta paskaa mit� ne k�ytt��
>> kaikkialla.

>
> Ainoa tietämäni alurunkoinen näppis on Apple Machintosh-tietokoneissa. Se on
> aika läppärimäinen ja muutenkin erikoinen.

No, se toinen on sitten tuo kertomani Corsair Vengeance.

> Sen valmistaja sattuu olemaan muuan Key Tronic. En tiedä miksi Key Tronicin
> näppiksiä ei enää myydä Suomessa. Ne olivat aina parhaita kaikista.
> Ulkomaisesta verkkokaupasta voisi kokeilla, jos netistä uskaltaa tilata
> jotain.

Eiköhän nuo mekaaniset näppäimistöt ole niitä parhaimpia ja hinta on
myös sen mukainen. Ajattelin vain, jos joku sattuisi tietämään
vaihtoehdon, mutta eipä niitä taida olla.

Tässä nyt pientä perustietoa mekaanisista, jos ei tiedä mitä ne ovat:
http://muropaketti.com/artikkelit/sekalaiset/mekaaniset-nappaimistot-testissa

> Nettikauppaan liittyy aika paljon ongelmia, kuten kadonneita tai vääriä
> tuotteita (huonosti palkatut työntekijät ei nakkaa paskaakaan). Myös
> kuljetuksiin sisältyy riskejä.

Kummallista kun minulla ei ole ollut mitään ongelmia edes ulkomaisten
puljujen kanssa. Lähes kaikki tietotekniikkaan liittyvät ostokseni olen
kyllä tehnyt Amazon UK:n kautta eikä mitään ole koskaan hävinnyt tai
jäänyt saapumatta.

Jos kuljetukseen ei sisälly seurantaa, niin kyllä se riski on täysin
lähettäjän. Ainakin jos on maksanut luottokortilla.

Mutta kun kyseessä on näppäimistö, niin se pitäisi saada ä:llä ja
Ö:llä, niin ulkomaiset ovat poissa laskuista.

--
#######################################
Kääk! Oletko nähnyt kamalampaa sigua?
#######################################


Mikko Saukkoriipi

unread,
Apr 24, 2013, 10:56:17 AM4/24/13
to
On 24.4.2013 17:48, JiiHoo wrote:
> nichol...@hotmail.com presented the following explanation :
>> Sen valmistaja sattuu olemaan muuan Key Tronic. En tiedä miksi Key
>> Tronicin näppiksiä ei enää myydä Suomessa. Ne olivat aina parhaita
>> kaikista. Ulkomaisesta verkkokaupasta voisi kokeilla, jos netistä
>> uskaltaa tilata jotain.
>
> Mutta kun kyseessä on näppäimistö, niin se pitäisi saada ä:llä ja Ö:llä,
> niin ulkomaiset ovat poissa laskuista.
>

Ja tuossahan se perusongelma on. Suomessa pitää olla
suomalainen/ruotsalainen näppäinasettelu ja tällaiselle näppäimistölle
on aika lailla pienemmät markkinat kuin englantilaiselle tai
saksalaiselle näppäimistölle. Varsinkaan kalliimpaa ja erikoisempaa
näppäimistöä ei välttämättä kannata tehdä näin pienille markkinoille.

PW

unread,
Apr 24, 2013, 11:44:42 AM4/24/13
to
1.4.2013 17:39, JiiHoo kirjoitti:
> Tsekataanpa että onko tämä ryhmä edes suunnilleen hengissä ja vieläkö on
> tietäjiä linjoilla.
>
> Alan saada tarpeekseni näiden rimpulanäppäimistöjen kanssa. Nyt on
> käytössä Logitechin 250 Deluxe ja sitä ennen Microsoftin digital media
> pro näppis.

Aikoinaan etsin valkoista ja hyvää näppistä ja tällaisen löysin:
http://www.verkkokauppa.com/fi/product/43872/cjscv/Topre-Realforce-105UFW-White-langallinen-nappaimisto-suomenk
En ole päivääkään katunut, vaikka mikään halpistuote ei olekkaan.
Vyt näyttää valkoisia Windows-näppäimiä olevan muitakin, mutta laadusta
en tiedä.

Anssi Saari

unread,
Apr 24, 2013, 4:43:10 PM4/24/13
to
Mikko Saukkoriipi <no....@msaukkor.cjb.net> writes:

> Ja tuossahan se perusongelma on. Suomessa pitää olla
> suomalainen/ruotsalainen näppäinasettelu ja tällaiselle näppäimistölle
> on aika lailla pienemmät markkinat kuin englantilaiselle tai
> saksalaiselle näppäimistölle. Varsinkaan kalliimpaa ja erikoisempaa
> näppäimistöä ei välttämättä kannata tehdä näin pienille markkinoille.

No, Überkeyboardit käy kaikille kielille. Mitä väliä sillä on mitä
niissä näppäinhatuissa lukee? Parempi jättää tyhjäksi.

Teemu Likonen

unread,
Apr 24, 2013, 11:21:00 PM4/24/13
to
Anssi Saari kirjoitti 24.4.2013 kello 23.43:

> No, Überkeyboardit käy kaikille kielille. Mitä väliä sillä on mitä
> niissä näppäinhatuissa lukee? Parempi jättää tyhjäksi.

Hieman voi olla väliä, sillä kaikissa kielissä ei Enter-näppäimen
vieressä ole '*-näppäintä vaan Enter on erimuotoinen ja vie sen tilan.
Myös vasen Shift on joillakin kielialueilla leveämpi ja vie paikan
suomen <>|-näppäimeltä.

J.P

unread,
Apr 25, 2013, 2:30:33 PM4/25/13
to
Anssi Saari wrote:
> No, Überkeyboardit käy kaikille kielille. Mitä väliä sillä on mitä
> niissä näppäinhatuissa lukee? Parempi jättää tyhjäksi.

Aika moni luulee että näppäimistöt ovat muutenkin erilaiset.

JiiHoo

unread,
Apr 25, 2013, 3:59:40 PM4/25/13
to
J.P has brought this to us :
Minä en luule, vaan tiedän etten osaa ulkoa näppäinkarttaa.

Toki tämä on jonkun uusavuttomuuden merkki, sillä kyllähän nyt jokainen
kirjoittaa näppistä katsomatta sujuvaa kymmensormitekniikkaa.

Toki minä uskoisin pystyväni oppimaan näppäinkartan ulkoa, mutta
jotenkin ei nyt motivaatio riitä.

Seppo Loisa

unread,
Apr 25, 2013, 4:05:46 PM4/25/13
to
JiiHoo <jii...@kof.fi> kirjoitti:

>Eiköhän nuo mekaaniset näppäimistöt ole niitä parhaimpia ja hinta on
>myös sen mukainen. Ajattelin vain, jos joku sattuisi tietämään
>vaihtoehdon, mutta eipä niitä taida olla.
>
>Tässä nyt pientä perustietoa mekaanisista, jos ei tiedä mitä ne ovat:
>http://muropaketti.com/artikkelit/sekalaiset/mekaaniset-nappaimistot-testissa

Tämä on ihan hyvä:

http://www.jimms.fi/tuote/SGK-4000-GKCC1-ND

Eli mekaaninen ja tenkeyless. (Ei numeronäppäimistöä, hiiren saa
lähemmäksi)

Mikko Saukkoriipi

unread,
Apr 29, 2013, 4:22:59 AM4/29/13
to
On 24.4.2013 23:43, Anssi Saari wrote:
> Mikko Saukkoriipi <no....@msaukkor.cjb.net> writes:
>
>> Ja tuossahan se perusongelma on. Suomessa pit�� olla
>> suomalainen/ruotsalainen n�pp�inasettelu ja t�llaiselle n�pp�imist�lle
>> on aika lailla pienemm�t markkinat kuin englantilaiselle tai
>> saksalaiselle n�pp�imist�lle. Varsinkaan kalliimpaa ja erikoisempaa
>> n�pp�imist�� ei v�ltt�m�tt� kannata tehd� n�in pienille markkinoille.
>
> No, �berkeyboardit k�y kaikille kielille. Mit� v�li� sill� on mit�
> niiss� n�pp�inhatuissa lukee? Parempi j�tt�� tyhj�ksi.
>

�berkeyboard ei k�y, siin� on v��r� fyysinen layout. Enter on v��r�n
muotoinen ja v��r�ss� paikassa.

Anssi Saari

unread,
Apr 29, 2013, 8:28:21 AM4/29/13
to
Mikko Saukkoriipi <no....@msaukkor.cjb.net> writes:

> �berkeyboard ei k�y, siin� on v��r� fyysinen layout. Enter on v��r�n
> muotoinen ja v��r�ss� paikassa.

Hmm, kumpi on se v��r�n muotoinen? Minusta t�m� eurooppalainen
jumbokokoinen enter on l�hinn� perversio mutta tyhjill� n�pp�inhatuilla
l�ytyy tiet��kseni molempia.

Teemu Likonen

unread,
Apr 29, 2013, 12:22:09 PM4/29/13
to
PW kirjoitti 24.4.2013 kello 18.45:

> Aikoinaan etsin valkoista ja hyvää näppistä ja tällaisen löysin:
> http://www.verkkokauppa.com/fi/product/43872/cjscv/Topre-Realforce-105UFW-White-langallinen-nappaimisto-suomenk
> En ole päivääkään katunut, vaikka mikään halpistuote ei olekkaan.

Kiitokset vinkistä. Ostin ihan äskettäin mustan mallin:

http://www.verkkokauppa.com/fi/product/43871/cjsct/Topre-Realforce-105UFB-Black-langallinen-nappaimisto-suomenk

Olen pitkään haaveillut kunnollisesta näppäimistöstä, ja nyt tuntuu,
että olen sellaisen löytänyt. Aiemmissa on aina jokin asia alkanut
ärsyttää, vaikka eivät olisi käytössä rikkoutuneetkaan. Aika tietysti
näyttää, miten Topre Realforce 105UFB selviää, mutta ainakin näppäinten
tuntuma ja painallusvoima tuntuu olevan erittäin tasainen. Tähän
verrattuna aiemmat näppäimistöni ovatkin olleet enemmän tai vähemmän
halpatuotteita.

Mikko Saukkoriipi

unread,
Apr 30, 2013, 4:24:54 AM4/30/13
to
Se kumpaa on k�ytt�nyt v�hemm�n. T��ll� Suomessa on aika harvoin tullut
vastaan jenkkin�ppiksi�.
0 new messages